Koirien hyvinvointi on vastuullisen koirankasvatuksen lähtökohta. Jos jokin ulkomuotopiirre aiheuttaa koiralle kipua, hengitysvaikeuksia, liikkumisongelmia, iho-ongelmia, lisääntymisvaikeuksia tai muuta hyvinvointihaittaa, siihen on puututtava. Sitä, miten asiaa lähestytään konkreettisesti koirankasvatuksessa, pohditaan parhaillaan maa- ja metsätalousministeriön asettamassa työryhmässä, joka laatii eläinten hyvinvointilakia täydentävää koirien jalostusasetusta. SuKoKa on mukana työryhmässä.
On hyvä, että valtakunnallinen media nostaa esiin koirien terveyteen liittyviä ongelmia. Viime aikojen MTV:n uutisoinnissa on käsitelty muun muassa rotukoirien ääripiirteitä, perinnöllisiä terveyshaasteita, pieniä populaatioita ja roturisteytysten merkitystä. Nämä ovat aiheita, joista täytyy voida puhua avoimesti.
Tällaisessa keskustelussa kokonaiskuvan merkitys kuitenkin korostuu. Koirien hyvinvointi ei parane yksinkertaistamalla vaikeita kysymyksiä tai antamalla ymmärtää, että vastuullinen suomalainen rotukoirakasvatus olisi ongelman ydin. Yksittäiset kokemukset sairaista koirista ovat koskettavia ja tärkeitä, mutta niiden rinnalle tarvitaan myös ymmärrystä siitä pitkäjänteisestä työstä, jota vastuulliset kasvattajat eri rotujen parissa ovat tehneet jo pitkään.
Monissa koiraroduissa on todellisia terveyshaasteita, jotka liittyvät esimerkiksi rakenteeseen, perinnöllisiin sairauksiin, lisääntymiseen, hengitykseen tai liian vähäiseen geneettiseen vaihteluun. Joissakin roduissa ongelmat ovat vakavia ja vaativat välittömiä toimia.
Ongelmien tunnistaminen ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että koko rotukoirakasvatus kuvataan yksipuolisesti epäonnistuneeksi tai vastuuttomaksi. Suomen koirankasvatuskenttä on laaja ja monimuotoinen. Rotujen tilanteet vaihtelevat paljon, eikä rotukoirien terveystilannetta voi typistää väitteeseen, jonka mukaan vastuullinen rotukoirakasvatus olisi koirien hyvinvoinnin vastakohta.
Vastuullinen kasvattaja ei pelkää tietoa. Hän tarvitsee sitä, pyrkii hankkimaan sitä ja myös jakaa sitä avoimesti. Vaikka osalla roduista on merkittäviä ongelmia, on tärkeää tunnistaa, että suurin osa rekisteröidyistä rotukoirista voi hyvin ja elää laadukasta elämää.
Suomalaisen koirankasvatuksen suurimpia vahvuuksia on avoimuus. Vastuullinen kasvattaja toimii osana järjestelmää, jossa koirien terveystietoja tutkitaan, kirjataan, seurataan ja käytetään jalostuspäätösten tukena. Jos rodussa esiintyy perinnöllisiä sairauksia, rakenneongelmia tai liian kapea jalostuspohja, ne eivät jää näkymättömiin.
Tietoa löytyy muun muassa Kennelliiton KoiraNet-jalostustietojärjestelmästä, rotukohtaisista jalostuksen tavoiteohjelmista, PEVISA-ohjelmista, virallisista terveystutkimuksista ja monien rotujärjestöjen omista avoimista tietokannoista. Tällainen avoimuus ja kaikkien saatavilla olevan tiedon määrä on kansainvälisesti poikkeuksellista.
On tärkeää suhtautua vakavasti ääripiirteiden aiheuttamiin hyvinvointihaittoihin. Rotukoirakasvatukseen tarvitaan nykyistä selkeämmät suunnitelmat ja konkreettiset toimenpideohjelmat roduille, joissa esiintyy liioiteltuja piirteitä. Jalostusta on pystyttävä ohjaamaan tehokkaammin, jotta myös roturisteytysten tarjoama hyöty monimuotoisuuden lisäämisessä ja ääripiirteiden korjaamisessa voidaan hyödyntää täysimääräisesti. Minkä ihminen on rikkonut, se on ihmisen myös korjattava.
Suomessa vastuullinen koirankasvatus nojaa konkreettisiin työkaluihin ja yhteisiin käytäntöihin. Kokonaisuuteen kuuluvat muun muassa terveystutkimukset, PEVISA-ohjelmat, rotukohtaiset jalostuksen tavoiteohjelmat, avoin jalostustietojärjestelmä, rotujärjestöjen työ, kasvattajien kouluttautuminen, tutkimustiedon hyödyntäminen ja ennen kaikkea koiran hyvinvoinnin huomioiminen jalostusvalinnoissa.
Vastuullinen kasvatus tarkoittaa lisäksi koirien luonteen ja käyttöominaisuuksien huomioimista, pentujen huolellista sosiaalistamista ja ostajien tukemista myös luovutuksen jälkeen, tarvittaessa koko koiran elämän ajan. Vastuullinen kasvattaja noudattaa tarkasti lakia koiranpidossaan ja sopimuksia solmiessaan.
Jos rotukoirien hyvinvointia halutaan aidosti parantaa, vastuullisia kasvattajia ei pidä työntää puolustuskannalle tai leimata yhtenäiseksi ongelmaryhmäksi. Heidän työnsä on välttämätön osa ratkaisua.
Suomessa rekisteröityjä rotukoiria on noin 70 prosenttia koko koirapopulaatiosta. Sillä on merkitystä eläinten hyvinvoinnin kannalta.
Rekisteröinti ei tietenkään takaa, että koira olisi terve tai että sen kasvattaja toimisi vastuullisesti. Kennelliiton rekisteri kuitenkin mahdollistaa jäljitettävyyden. Se kertoo, mistä koira on peräisin, millainen suku sen taustalla on ja millaisia terveystietoja suvusta löytyy.
Jos suuri osa koirankasvatuksesta pysyy rekisteröitynä ja järjestäytyneen toiminnan piirissä, myös ongelmiin voidaan puuttua tehokkaammin. Jos taas vastuullisen kasvatuksen ehdot tehdään niin raskaiksi, että kasvattajat lopettavat tai siirtyvät pois järjestäytyneen toiminnan piiristä, seurauksena ei ole koirien kysynnän katoaminen. Seurauksena voi olla valvonnan heikkeneminen, harmaan kasvatuksen lisääntyminen, pimeä pentukauppa ja epäeettisen tuonnin kasvu.
Koirien hyvinvoinnin kannalta on parempi, että kasvatus on näkyvää ja jäljitettävää kuin piilossa tapahtuvaa.
Koiran terveys ei ole vain yksi rakennepiirre tai yksi tutkimustulos. Se on kokonaisuus, johon kuuluvat muun muassa hengitys, liikkuminen, rakenne, perinnölliset sairaudet, lisääntymisterveys, luonne, kipukäyttäytyminen, elämänlaatu ja rodun perinnöllinen monimuotoisuus.
Vastuullinen jalostus ei siis tarkoita yhden ulkoisen piirteen mekaanista muuttamista. Se tarkoittaa koko koiran huomioimista. Jos yhtä ominaisuutta korostetaan liikaa muiden kustannuksella, voidaan päätyä uusiin ongelmiin. Siksi jalostusvalinnoissa tarvitaan vahvaa kokonaiskuvaa.
Tavoitteena ei voi olla täydellinen tai täydellisen terve eläin, sillä sellaista ei ole olemassa. Tavoitteena on mahdollisimman terve, toimintakykyinen ja hyvää elämää elävä koira.
Järjestäytyneen koiramaailman ulkopuolelta on helppo vaatia, että kaiken pitäisi muuttua heti. Koiranjalostuksessa mikään kestävä muutos ei kuitenkaan tapahdu yhdessä uutisviikossa, yhdessä pentueessa tai yhden sukupolven aikana.
Jalostus on pitkäjänteistä työtä. Se tarkoittaa tiedon keräämistä, terveystutkimuksia, sukutaulujen analysointia, populaation monimuotoisuuden huomioimista, luonteen arviointia, rakenteen tarkastelua ja vaikeitakin päätöksiä siitä, mitä koiria käytetään jalostukseen ja mitä ei.
Viime vuosina ajankohtaisen tutkitun tiedon määrä on kasvanut valtavasti. Esimerkiksi geenitestien lisääntynyt saatavuus ja käyttö on muuttanut koiranjalostuksen kenttää merkittävästi ja mahdollistanut perinnöllisten sairauksien terveiden kantajien turvallisen jalostuskäytön silloin, kun yhdistelmät suunnitellaan oikein. Tämä auttaa varmistamaan monessa rodussa laajemman jalostuspohjan.
Julkisessa keskustelussa ratkaisuksi esitetään usein voimakkaampaa jalostuskarsintaa: lisää kieltoja, lisää poissulkevia ehtoja ja entistä tiukempia rajoja sille, mitä koiria saa käyttää jalostukseen. Tämä kuulostaa hyvältä ja yksinkertaiselta ratkaisulta, mutta todellisuudessa asia ei ole näin suoraviivainen. Juuri voimakas jalostuskarsinta, suljetut kantakirjat ja liikaa yksittäisille koirayksilöille keskitetty jalostuskäyttö ovat osaltaan johtaneet siihen, että rotujen geneettinen monimuotoisuus on heikentynyt.
Ratkaisuna hyvinvointiongelmiin ei voi olla pelkästään se, että jalostuksesta suljetaan pois mahdollisimman paljon koiria. Tarvitaan laajempaa jalostuspohjaa, sukusiitoksen vähentämistä, populaatiotason suunnittelua ja avoimuutta siitä, millaisia ominaisuuksia eri yhdistelmillä tavoitellaan. Jos jalostukseen jää vain pieni joukko muodollisesti mahdollisimman “täydellisiä” koiria, seurauksena voi olla entistä kapeampi perimä ja uusia ongelmia tuleville sukupolville.
Erityisen lyhytnäköistä populaation monimuotoisuuden kannalta on karsia jalostuksesta kliinisesti terveitä koiria pelkästään siksi, että niiden suvussa esiintyy sairauksia, joiden periytymistapaa ei tunneta tai jotka eivät välttämättä ole perinnöllisiä lainkaan. Kaikki suvussa esiintyvät sairaudet eivät automaattisesti tee yksilöstä jalostukseen sopimatonta. Vastuullinen jalostus tarkoittaa riskien tunnistamista, suhteuttamista ja hallintaa – ei automaattista poissulkemista jokaisen mahdollisen riskin perusteella.
Roturisteytykset ovat yksi työkalu geneettisen monimuotoisuuden lisäämiseen. Ne eivät kuitenkaan ole ainoa työkalu eivätkä yksin korvaa vastuullista jalostussuunnittelua rodun sisällä.
Monissa tilanteissa roturisteytys voi olla välttämätön ja perusteltu keino parantaa rodun perinnöllistä monimuotoisuutta, terveyttä tai rakennetta. Samalla roturisteytyksiä ei pidä esittää taikaratkaisuna, joka korjaisi kaikki rotukoirien terveyshaasteet.
Roturisteytykset vaativat suunnitelmallisuutta, asiantuntemusta, seurantaa, sitoutuneita kasvattajia ja pentujen ostajia, jotka ymmärtävät projektien tarkoituksen. Roturisteytysprosesseja pitäisi helpottaa, nopeuttaa ja selkeyttää silloin, kun niille on asiantuntevat perusteet.
Julkisessa keskustelussa vastuu rotukoirien terveydestä ulkoistetaan usein yksinomaan kasvattajille. Samalla saatetaan antaa ymmärtää, että jos kotimainen rekisteröityjen rotukoirien tarjonta loppuu tai vähenee voimakkaasti, myös koirien kysyntä katoaa. Näin ei kuitenkaan tapahdu.
Jos rekisteröityjen koirien tarjonta vähenee, kysyntä suuntautuu entistä voimakkaammin rekisteröimättömiin pentuihin, valvonnan ulkopuoliseen kasvatukseen ja epämääräisiin tuontikoiriin. Tätä on jo tapahtunut. Lopputulos ei tällöin ole koirien hyvinvoinnin paraneminen, vaan tiedon ja jäljitettävyyden heikkeneminen ja vastuullisten kasvattajien väheneminen pentumarkkinoilta.
Koiran ostaja ei ole pelkkä passiivinen kuluttaja. Hän on ihminen, joka tekee päätöksen hankkia itselleen elävän olennon mahdollisesti 10–15 vuodeksi.
Myös ostajalla on vastuu hankkia tietoa. Ennen koiran ostamista on syytä perehtyä rotuun tai koiratyyppiin, sen terveystilanteeseen, luonneominaisuuksiin, käyttötarkoitukseen, turkinhoitoon, liikunnantarpeeseen, mahdollisiin perinnöllisiin sairauksiin ja siihen, sopiiko tällainen koira omaan elämäntilanteeseen. On myös tärkeää selvittää, millainen kasvattaja on kyseessä, onko pentujen vanhemmat terveystutkittu ja millaisissa oloissa pennut kasvavat.
Autoa ostaessaan moni vertailee tarkasti malleja, huoltohistoriaa, käyttökuluja ja turvallisuutta. Elävän olennon kohdalla huolellisuuden pitäisi olla vähintään yhtä suurta.
Rescue- ja eläinsuojelutyö on arvokasta. Moni ihminen on löytänyt rescue-koirasta itselleen rakkaan perheenjäsenen. Silti rescue-koiraa tai kodinvaihtajaa ei pidä esittää ongelmattomana tai kaikille sopivana vaihtoehtona vastuullisesti kasvatetulle rotukoiralle.
Kodinvaihtajalla tai ulkomailta tulevalla rescue-koiralla voi olla taustallaan kokemuksia, sairauksia tai käyttäytymishaasteita, joista uudella omistajalla ei ole riittävästi tietoa. Kaikilla koiranomistajilla ei ole taitoja, voimavaroja tai taloudellisia mahdollisuuksia vastata vaikeista taustoista tulevan koiran tarpeisiin.
Vastuullisesti kasvatetun rotukoiran vahvuus on suvun tuntemuksesta ja vakaista kasvuolosuhteista kumpuava ennustettavuus. Se ei tarkoita täydellisyyttä eikä takuuta ongelmattomasta elämästä. Se tarkoittaa, että koiran taustasta on saatavilla mahdollisimman paljon tietoa päätöksenteon tueksi.
Tärkeää on, että eläinten hyvinvointia tarkastellaan myös lainsäädännön tasolla ja että jalostukseen liittyviä ongelmia ei jätetä pelkästään harrastuskentän sisäiseksi kysymykseksi. On selvää, ettei kaikkia aikojen saatossa syntyneitä ongelmia ole pystytty ratkaisemaan koiramaailman omin toimin, erityisesti kansainvälisellä tasolla.
Sääntelyn pitää kuitenkin perustua tutkittuun tietoon, käytännön ymmärrykseen ja vaikutusten huolelliseen arviointiin. Hyvä sääntely ohjaa kasvatusta parempaan suuntaan. Huono tai liian jäykkä sääntely voi johtaa siihen, että vastuullinen kasvatus vähenee ja kysyntä siirtyy näkyviltä katveeseen. Valvonnan tulee myös olla realistisesti toteuttavissa.
Tavoitteena tulee olla järjestelmä, joka parantaa koirien hyvinvointia, lisää avoimuutta ja tukee vastuullista kasvatustyötä. Ei järjestelmä, joka tekee vastuullisesta toiminnasta maassamme niin vaikeaa, että sen tilan ottaa pimeä ja valvomaton pentukauppa.
Median ydintehtäviä on nostaa epäkohtia esiin. Rotukoirien terveysongelmista pitää voida kirjoittaa, puhua ja uutisoida. Valtakunnallisen median vastuuseen kuuluu kuitenkin myös asioiden suhteuttaminen ja huolellinen taustoittaminen sekä eri osapuolien monipuolinen kuuleminen.
Yksittäiset kokemukset voivat olla raskaita ja turhauttavia. Ne eivät silti yksin muodosta koko kuvaa. Niiden rinnalle tarvitaan tilastoja, tutkimustietoa ja tietoa siitä, mitä ongelmien korjaamiseksi jo tehdään.
Jos vastuullisten kasvattajien näkökulmaa ei kuulla, keskustelu jää vajaaksi. Ei siksi, että kasvattajilla pitäisi olla oikeus selitellä ongelmia pois, vaan siksi, että ilman heidän työtään ongelmiin ei ole eettisesti kestävää ratkaisua. Koirien hyvinvointi ei parane vastakkainasettelulla ja leimojen lyömisellä.
Vastuullinen kasvattaja ei pelkää muutosta, hän edistää sitä jo. Muutoksen on kuitenkin tapahduttava niin, että koirat hyötyvät siitä aidosti. Nykyisiä, kiistämättömiä ongelmia ei saa vaihtaa pimeään pentukauppaan, hallitsemattomaan tuontiin ja vastuullisen toiminnan kuihtumiseen.
Suomalainen koirankasvatus perustuu kansainvälisestikin poikkeuksellisen vahvaan vastuullisuuden, avoimuuden ja yhteistyön kulttuuriin. Tämän tilanteen on mahdollistanut Suomen Kennelliitto, jolla on käytössään muun muassa avoin KoiraNet-jalostustietojärjestelmä. KoiraNetistä löytyvät jokaisen suomalaisen Kennelliittoon rekisteröidyn koiran tiedot.
Lue lisää ainutlaatuisesta suomalaisesta koirankasvatuskentästä
