SÄÄNNÖT

Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry.



1§ Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistys käyttää itsestään epävirallista nimeä Finnish Dog Breeder Club FDBC. Kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena koko maa.

2§ Tarkoitus
Yhdistys edistää puhdasrotuisten koirien vastuuntuntoista kasvatustyötä toimii - tunnollisten koirankasvattajien yhdyssiteenä ja edunvalvojana - edistää ja tukee tervettä koirankasvatustyötä ja jalostusta

3§ Toiminta
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
  • osallistuu tarpeelliseen yhteistyöhön muiden järjestöjen kanssa
  • opastaa ja neuvoo kasvatustyötä harrastavia jäseniään
  • kehittää kasvatus- ja jalostustyössä tarvittavaa tietoutta hyvätasoisen koirankasvatuksen saavuttamiseksi
  • seuraa koirankasvatukseen liittyvää lainsäädäntöä
  • julkaisee jäsenlehteä ja harjoittaa muuta tiedotustoimintaa
  • järjestää alaan kuuluvia kursseja, neuvottelu- ja kokoustilaisuuksia ja muita vastaavia koirankasvatusta ylläpitäviä ja kehittäviä toimintoja
  • antaa lausuntoja yhdistyksen toiminnan puitteissa
  • kuuluu jäsenenä Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry:hyn ja Helsingin Seudun Kennelpiiri ry: hyn sekä voi kuulua muihinkin kotimaisiin ja kansainvälisiin järjestöihin, joihin kuuluminen edesauttaa yhdistyksen tarkoitusperien toteutumista.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä harjoittaa kioskitoimintaa sekä toimeenpanna asianomaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä.

4§ Jäsenyys
Yhdistyksen jäsenet ovat kasvattaja-, perhe-, kannatus-, nuoriso- ja kunniajäseniä sekä kunniapuheenjohtaja ja yhdistysjäseniä.

Jäsenen tulee noudattaa koiranpidossaan ja kasvatustoiminnassaan lakeja sekä Suomen Kennelliiton sääntöjä.

Muiden kuin yhdistysjäsenten on oltava Suomen Kennelliiton ja rotujärjestön tai rotua harrastavan yhdistyksen jäsen. Yhdistyksen hallitus hyväksyy jäsenet hakemuksesta, jossa tulee olla kahden (2) jäsenen suositus.

Kasvattajajäsenen tulee olla kasvattanut vähintään viisi (5) pentuetta vähintään kahdesta (2) nartusta sekä harrastanut kasvatustyötä vähintään viisi (5) vuotta laskettuna ensimmäisen pentueen rekisteröimisvuodesta. Hallitus voi halutessaan hyväksyä kasvattajajäseneksi henkilön, joka ei kaikilta osin täytä kasvattajajäsenen edellytyksiä, mutta on aktiivisesti ja pitkäaikaisesti vaikuttanut rotunsa / rotujensa kasvatus- ja jalostustyöhön tai on muutoin pitkäaikainen ja arvostettu kennelalan laajapohjainen vaikuttaja. Tällaisen henkilön on ensin oltava yhdistyksessä kannatusjäsenenä vähintään yhden vuoden ajan ennen kuin hänet voidaan hyväksyä kasvattajajäseneksi.

Perhejäseneksi voidaan hyväksyä kasvattajajäsenen kanssa samaan ruokakuntaan kuuluva henkilö. Perhejäsenen jäsenmaksu on kasvattajajäsenmaksua pienempi.

Kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry:n toimintaperiaatteita kannattava henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka kaikilta osin ei täytä kasvattajajäseneksi pääsyn edellytyksiä. Kannatusjäsenen jäsenmaksu on vähintään yhtä suuri kuin kasvattajajäsenen.

Nuorisojäseneksi voidaan hyväksyä 14–18-vuotias kasvatustoiminnasta ja koiranjalostuksesta kiinnostunut henkilö. Nuorisojäsen ei tarvitse suosittelijoita.

Yhdistysjäseneksi hallitus voi hyväksyä rekisteröidyn yhdistyksen, jonka säännöt ja toiminta eivät ole ristiriidassa Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry:n toimintaperiaatteiden kanssa. Yhdistysjäsen saa yhden (1) yhdistyksen tiedotteen.

Kunniajäseneksi voi vuosikokous hallituksen esityksestä ja kokouksen yksimielisellä päätöksellä kutsua henkilön, joka on erityisen ansiokkaasti edistänyt yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamista.

Kunniapuheenjohtajaksi voi vuosikokous hallituksen esityksestä ja kokouksen yksimielisellä päätöksellä kutsua erittäin ansioituneen entisen puheenjohtajansa. Kunniapuheenjohtajia voi samalla kertaa olla vain yksi (1). He eivät maksa yhdistykselle jäsenmaksua.

5§ Jäsenen eroaminen
Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan merkittäväksi tai ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle.

6§ Jäsenen erottaminen
Hallitus voi erottaa jäsenen, joka
  • ei maksa jäsenmaksuaan määräaikana
  • toimii vastoin yhdistyksen sääntöjä ja tarkoitusperiä
  • toimii hyvien tapojen tai lain vastaisesti
  • toiminnallaan yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittaa yhdistystä
  • Hallitus voi katsoa jäsenen eronneeksi, jos jäsen on jättänyt jäsenmaksun maksamatta vuoden ajalta. Mikäli erottamisen syynä on muu kuin jäsenmaksun laiminlyönti, erotettu jäsen voi vedota erottamisesta yhdistyksen kokoukseen jättämällä kirjallisen valituksen hallitukselle kuukauden kuluessa tiedon saatuaan. Erottaminen astuu voimaan vetoamisajan mentyä umpeen tai yhdistyksen kokouksen vahvistettua hallituksen tekemän erottamispäätöksen.
Jos jäsen kennel- tai harrastustoiminnassaan taikka muussa koiriin liittyvässä toiminnassaan toimii lain tai Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry:n tarkoitusperien, sääntöjen, ohjeiden tai määräysten vastaisesti, jäsen voidaan erottaa määräajaksi tai lopullisesti. Mikäli asianhaarat lieventävät, voidaan seuraamukseksi antaa varoitus. Hallituksen tulee varata jäsenelle 30 vrk aikaa antaa asiasta selvityksensä. Maksettua jäsenmaksua ei makseta takaisin eikä määräajaksi erotetulla jäsenellä ole oikeutta yhdistyksen varoihin.

Hallitus voi myös erottaa jäsenen (määräajaksi tai lopullisesti), mikäli jäsenelle on määrätty rangaistus eläinsuojelurikoksesta, jäsen on määrätty eläintenpitokieltoon tai Kennelliiton eettinen lautakunta on jäsenelle määrännyt sanktion teosta, jonka perusteella hänet on erotettu Kennelliiton jäsenyydestä tai hänelle on määrätty rekisteröinti- ja /tai kokeisiin / näyttelyihin osallistumiskielto. Hallituksen tulee varata jäsenelle 30 vrk aikaa antaa asiasta selvityksensä. Maksettua jäsenmaksua ei makseta takaisin eikä määräajaksi erotetulla jäsenellä ole oikeutta yhdistyksen varoihin.

7§ Hallintoelimet
Yhdistyksen hallinnosta huolehtii sen hallitus ja yhdistyksen päätäntävaltaa käyttävät yhdistyksen kokoukset.

8 § Yhdistyksen kokoukset
Yhdistys kokoontuu vuosittain kevätkokoukseen maalis-huhtikuussa ja syyskokoukseen loka-marraskuussa.

Yhdistyksen kokouksiin voidaan osallistua hallituksen niin päättäessä myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana.

Kokousajan ja -paikan määrää hallitus.

Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
  • Kokouksen avaus
  • Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi (2) ääntenlaskijaa
  • Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, todetaan läsnäolijat ja äänioikeus
  • Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  • Hyväksytään toimintakertomus, esitetään tilinpäätös ja kuullaan tilintarkastajien lausunto
  • Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
  • Valitaan tarvittaessa edustajat kenneljärjestöjen kokouksiin
  • Käsitellään hallituksen kokoukselle tekemät esitykset ja aloitteet
  • Käsitellään jäsenten tekemät aloitteet
  • Käsitellään muut asiat, jotka kokous toteaa kiireelliseksi vähintään ¾ määräenemmistöllä annetuista äänistä ottaen huomioon yhdistyslain 23§:n määräykset
Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
  • Kokouksen avaus
  • Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi (2) ääntenlaskijaa
  • Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, todetaan läsnäolijat ja äänioikeus
  • Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  • Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle vuodelle
  • Valitaan hallituksen puheenjohtaja seuraavaksi kalenterivuodeksi
  • Valitaan hallituksen varsinaiset jäsenet erovuoroisten tilalle sääntöjen 10 §: ää noudattaen.
  • Valitaan kaksi (2) tilin- tai toiminnantarkastajaa ja heille yksi varahenkilö. Toiminnantarkastajien sijaan voidaan vaihtoehtoisesti valita KHT- tai HT-pätevyyden omaava tilintarkastaja ja varatilintarkastaja.
  • Valitaan tarvittaessa edustajat kenneljärjestöjen kokouksiin
  • Käsitellään hallituksen kokoukselle tekemät esitykset ja aloitteet
  • Käsitellään jäsenten tekemät aloitteet
  • Käsitellään muut asiat, jotka kokous toteaa kiireelliseksi vähintään 3/4 määräenemmistöllä annetuista äänistä ottaen huomioon yhdistyslain 23§:n määräykset.


8a § Etäosallistuminen yhdistyksen kokoukseen
Yhdistyksen kokouksiin voi osallistua tietoliikenneyhteyden tai muulla teknisellä apuvälineellä (etäosallistuminen) kokouksen aikana, jos yhdistyksen hallitus niin päättää. Jos yhdistyksen kokoukseen voi osallistua teknisellä apuvälineellä (etäosallistuminen), niin
  1. etäosallistuvan jäsenen on ilmoitettava siitä yhdistyksen hallitukselle vähintään viikko ennen kokousta,
  2. yhdistyksen hallituksen ja yhdistyksen kokouksen puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että yhdistyksen kokoukseen osallistujat tunnistetaan ja todetaan yhdistyksen jäseniksi,
  3. äänestettäessä etäyhteyden kautta teknisellä apuvälineellä, on hallituksen huolehdittava äänestyksen salaisuuden ja vaalisalaisuuden säilymisestä. Yhdistyksen kokoukselle, joka pidetään tietoliikenneyhteyden tai teknisen apuvälineen (etäosallistuminen) avulla, on yhdistyksen kokous vahvistanut äänestys- ja vaalijärjestyksen.

9 § Yhdistyksen kokousten koolle kutsuminen
Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle yhdistyksen hallitus. Kokouskutsu julkaistaan yhdistyksen kotisivuilla ja toimitetaan sähköpostitse jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen vähintään kolme (3) viikkoa ennen kokousta. Mikäli kokoukseen on ennakkoilmoittautuminen, kokouskutsuaika lasketaan ennakkoilmoittautumisen päättymispäivästä.

Kokouskutsussa on mainittava, mikäli etäosallistuminen yhdistyksen kokoukseen on myös mahdollista. Kokouskutsussa on myös mainittava, mihin 8a§ 2 momentin 1 kohdassa mainittu ennakkoilmoittautuminen on tehtävä.

Jäsenen yhdistyksen kevätkokouksessa käsiteltäväksi esittämä asia on lähetettävä kirjallisesti viimeistään kokousta edeltävän tammikuun viimeiseen (31.) päivään mennessä ja jäsenen syyskokouksessa käsiteltäväksi esittämä asia on lähetettävä kirjallisesti viimeistään kokousta edeltävän elokuun viimeiseen (31.) päivään mennessä.

Yhdistyksen ylimääräisen kokouksen koolle kutsuu yhdistyksen hallitus. Ylimääräinen kokous on pidettävä, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai mikäli hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai 1/10 yhdistyksen kaikista äänioikeutetuista jäsenistä on sitä kirjallisesti hallitukselta erikseen ilmoittamansa asian käsittelyä varten pyytänyt.

Tällainen kokous on kutsuttava koolle viimeistään 60 päivän kuluessa pyynnön esittämisestä. Ylimääräisen kokouksen koollekutsumisesta ja äänestyksissä ovat voimassa samat säännöt kuin edellä on vuosikokouksesta mainittu.

10§ Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, jonka toimikausi on kalenterivuosi. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja yhdeksän (9) varsinaista jäsentä. Puheenjohtajan toimikausi on yksi kalenterivuosi ja hallituksen jäsenen toimikausi on kolme (3) kalenterivuotta, jäsenistä on kolmasosa (1/3) vuosittain erovuorossa. Hallitukselle valitaan yhdestä kolmeen varajäsentä, joiden toimikausi on yksi (1) vuosi.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan kalenterivuodeksi kerrallaan. Sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt voidaan valita hallituksen ulkopuolelta. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään viisi (5) hallituksen jäsentä sitä vaatii erityisesti ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään kuusi (6) hallituksen jäsentä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä.

Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.

11§ Hallituksen tehtävät
Hallituksen tehtävänä on muun muassa:
  • Johtaa yhdistyksen toimintaa näiden sääntöjen ja kokousten päätösten mukaisesti
  • Valita keskuudestaan vuosittain varapuheenjohtaja
  • Kutsua koolle yhdistyksen kokoukset sekä valmistella niissä käsiteltävät asiat
  • Hoitaa yhdistyksen varoja ja muuta omaisuutta sekä huolehtia kirjanpidosta ja tilinpäätöksen valmistumisesta
  • Edustaa yhdistystä sekä kantaa ja vastata sen puolesta
  • Ottaa palvelukseen sihteeri ja taloudenhoitaja ja muut tarpeelliset toimihenkilöt sekä päättää heidän mahdollisista palkkioista/palkkauksesta ja muista työsuhteen ehdoista
  • Hoitaa tiedotus- ja koulutustoimintaa
  • Pitää yhteyttä muihin kenneljärjestöihin ja edustaa yhdistystä
  • Hyväksyä yhdistyksen jäsenet sääntöjen 4§ mukaisesti ja pitää jäsenistä luetteloa
  • Päättää jäsenten erottamisesta näiden sääntöjen 6§ asettamissa rajoissa
  • Nimetä vuosittain tarpeelliseksi katsomansa toimikunnat
  • Päättää alueyhdistysten toimialueiden rajoista


12§ Alueyhdistykset
Jäsenten paikallista edunvalvontaa ja muuta näiden sääntöjen mukaista toimintaa toteuttamaan voidaan perustaa rekisteröimättömiä alueyhdistyksiä, joiden rajat määrää hallitus ja jotka toimivat hallituksen hyväksymien sääntöjen ja toimialueiden puitteissa. Alueyhdistysten toimielimenä on johtokunta.

13§ Äänestykset
Ellei näissä säännöissä tai laissa ole toisin määrätty, yhdistyksen kokouksen päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänestykset ovat avoimia, ellei suljettua lippuäänestystä vaadita tai, jos kokoukseen voi osallistua teknisellä apuvälineellä (etäosallistuminen), äänestystä muulla vastaavalla vaalisalaisuuden säilyttävällä menetelmällä. Äänien mennessä tasan ratkaisee vaaleissa ja lippuäänestyksessä arpa ja muissa asioissa puheenjohtajan kannattama mielipide.

14§ Äänivalta
Yhdistyksen kokouksissa äänioikeus on kasvattaja-, perhe-, ja kunniajäsenellä sekä kunniapuheenjohtajalla. Yhdistysjäsenellä on yksi (1) ääni yhdistyksen kokouksissa. Kannatus- ja nuorisojäsenellä ei ole yhdistyksen kokouksissa äänioikeutta vaan ainoastaan osallistumis- ja puheoikeus.

15§ Nimenkirjoitus
Yhdistyksen nimen kirjoittaa joko hallituksen puheenjohtaja yksin tai varapuheenjohtaja yhdessä sihteerin tai taloudenhoitajan kanssa.

16§ Tilintarkastus
Yhdistyksellä on kaksi tilintarkastajaa ja heillä varahenkilöt. Yhdistyksen tilivuosi on kalenterivuosi. Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain ja ne on hallituksen toimintakertomuksen kanssa esitettävä tilintarkastajille viimeistään kuukausi ennen vuosikokousta. Tilintarkastuskertomus osoitetaan vuosikokoukselle ja toimitetaan hallitukselle.

17§ Jäsenmaksut
Jäsenmaksut, joiden suuruuden yhdistyksen vuosikokous määrää, on maksettava hallituksen määräämään eräpäivään mennessä. Jäsenmaksu peritään kasvattaja-, perhe-, kannatus-, nuoriso- ja yhdistysjäseniltä. Vuosikokous voi lisäksi määrätä, että uuden kasvattaja-, perhe-, kannatus-, nuoriso- ja yhdistysjäsenen on suoritettava liittymismaksu. Kunniajäseneltä ja kunniapuheenjohtajalta ei peritä liittymis- eikä jäsenmaksua.

18§ Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Näiden sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä päätös yhdistyksen kokouksessa vähintään kahdenkolmososan (2/3) enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä.

Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkauduttua tai tultua lakkautetuksi sen jäljellä olevat varat on luovutettava purkamispäätöksen tehneen kokouksen päätöksen mukaisesti näiden sääntöjen 2§ mainittujen tarkoituksen toteuttamiseksi.

Yhdistykselle lahjoitettujen tai testamentattujen varojen käytöstä päätetään samalla tavalla, ellei lahjoittaja tai testamentin tekijä ole nimenomaan toisin määrännyt.

19§ Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.
Sääntöjä muutettu 27.2.2022 vuosikokouksessa, muutokset rekisteröity yhdistysrekisteriin 28.4.2022.