# Suomen Koirankasvattajat Ry > Sukoka ## Posts - [12 näkökulmaa rotukoirien hyvinvointikeskusteluun](https://sukoka.fi/12-nakokulmaa-rotukoirien-hyvinvointikeskusteluun/): Koirien hyvinvointi on vastuullisen koirankasvatuksen lähtökohta. Jos jokin ulkomuotopiirre aiheuttaa koiralle kipua, hengitysvaikeuksia, liikkumisongelmia, iho-ongelmia, lisääntymisvaikeuksia tai muuta hyvinvointihaittaa, siihen on puututtava. Sitä, miten asiaa lähestytään konkreettisesti koirankasvatuksessa, pohditaan parhaillaan maa- ja metsätalousministeriön asettamassa työryhmässä, joka laatii eläinten hyvinvointilakia täydentävää koirien jalostusasetusta. SuKoKa on mukana työryhmässä. On hyvä, että valtakunnallinen media nostaa esiin koirien terveyteen liittyviä ongelmia. Viime aikojen MTV:n uutisoinnissa on käsitelty muun muassa rotukoirien ääripiirteitä, perinnöllisiä terveyshaasteita, pieniä populaatioita ja roturisteytysten merkitystä. Nämä ovat aiheita, joista täytyy voida puhua avoimesti. Tällaisessa keskustelussa kokonaiskuvan merkitys kuitenkin korostuu. Koirien hyvinvointi ei parane yksinkertaistamalla vaikeita kysymyksiä tai antamalla ymmärtää, että vastuullinen suomalainen […] - [Kirjaudu kotisivujen jäsenalueelle!](https://sukoka.fi/kotisivujen-uusi-jsenalue/): Kotisivujen uudistumisen myötä mm. verkkokauppa sekä pelkästään jäsenille tarjolla olevia materiaaleja siirrettiin jäsenalueelle. Kirjautuminen tapahtuu jäsenrekisterimme Flomembersin kautta ja on mahdollista Sukokalle ilmoittamasi sähköpostiosoitteen avulla. Kaikki jäsenet, joilla on Sukokan jäsenrekisterissä sähköpostiosoite, saavat/ovat saaneet sähköpostiinsa aktivointilinkin. Sähköposti on lähetetty/lähetetään otsikolla: SUOMEN KOIRANKASVATTAJAT SUKOKA RY – AKTIVOI TILISI Seuraa aktivointilinkkiä ja aseta itsellesi salasana Flomembers jäsenrekisteriin. Kirjauduttuasi sisään, yläreunasta löytyy linkki ”extranet” ( huom! jos kirjaudut mobiililaitteella, linkki extranetiin saattaa näkymän skaalautumisen vuoksi olla ylhäällä olevassa valikossa, jonka symboli on kolme päällekkäistä viivaa. ) Kirjautuessasi voit seuraavilla kerroilla aktivoida ”Muista minut seuraavalla kerralla” valinnan, jolloin pääset jäsenalueelle sisään ilman erillistä kirjautumista. Huomioithan, […] - [Eukanuban uusi kanta-asiakassovellus, Pet Partner, on nyt avattu!](https://sukoka.fi/eukanuban-uusi-kanta-asiakassovellus-pet-partner-on-nyt-avattu/): Voit ladata sen sovelluskaupasta ja liittyä kasvattajajäseneksi. SuKoKa:n jäsenten alennuskampanja alkaa ensi viikolla. Sitä ennen kannattaa hoitaa jäsenyys kuntoon, niin alennuskuponki tipahtaa omaan aplikaatioon ja on hyödynnettävissä kotimaisissa yksityisissä jälleenmyyjäliikkeissä. Samaan aikaan alennuskampanjan kanssa tulee myös tarjous kotiin toimitettavista isommista ruokaeristä ja jos sellaista suunnittelee tilaavansa, niin asiakkuus kannattaa Eldoradolle avata jo valmiiksi. Sen voi tehdä ottamalla yhteyttä Anneen anv@eldorado.dk - [Kannattajajäsenyys kannattaa](https://sukoka.fi/kannattajajasenyys-kannattaa/): Moni ajattelee, että SuKoKan jäsenyys on tarkoitettu vain aktiivisille koirankasvattajille. Jokainen vastuullisesti kasvatetun rekisteröidyn rotukoiran haluava on kuitenkin riippuvainen samoista kasvatustyön edellytyksistä. SuKoKan tavoitteet ovat kaikille yhteinen asia.   Yhdistyksen kannattajajäsenyys on sekä arvovalinta että tilaisuus päästä nauttimaan koira-alan asiantuntijajärjestön ainutlaatuisesta jäsenetukattauksesta.   SuKoKan työstä hyötyvät kaikki koiranomistajat Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry tunnetaan aktiivisten kasvattajien yhteisönä, mutta yhdistyksen tekemä työ ulottuu paljon laajemmalle. SuKoKa vaikuttaa koiria koskevaan lainsäädäntöön, osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja puolustaa vastuullisen koirankasvatuksen edellytyksiä tilanteissa, joissa yksinkertaiset ratkaisut ja ilman riittävää taustatietoa muodostetut mielipiteet uhkaavat koirien hyvinvointia.   Tämä työ hyödyttää kaikkia koiranomistajia. Kun puolustetaan vastuullista, läpinäkyvää ja eettistä koirankasvatusta, puolustetaan samalla sitä, […] - [SuKoKan kasvattajapäivä sekä kevätkokous 14.3.2026! ](https://sukoka.fi/tervetuloa-sukokan-kasvattajapaivaan-seka-yhdistyksen-kevatkokoukseen-14-3-2026/): SuKoKan kasvattajapäivä sekä yhdistyksen kevätkokous pidetään Clarion Hotel Aviapoliksessa 14.3.2026  Huom. Kasvattajapäivä on loppuunmyyty Kasvattajapäivä alkaa aamukahvilla alkaen klo 8.30 ja varsinainen ohjelma starttaa klo 9. Kasvattajapäivän päätämme klo 17 ja pienen hengähdyshetken jälkeen aloitamme yhdistyksen kevätkokouksen klo 17.15.  Voit majoittautua Hotelli Clarion Aviapolikseen edullisin sopimushinnoin: yhden hengen huone maksaa 80 €/yö ja kahden hengen huone 90 €/yö. Kokousvieraille ilmainen pysäköinti. Hotellivaraukset tulee tehdä viimeistään 15.2.2026  Etuhintaisen varauksen voit tehdä vain tämän linkin kautta. Tilaisuus on tarkoitettu SuKoKan jäsenille. Kaikille osallistujille jaetaan yhteistyökumppanimme Eukanuban lahjoittama osallistujalahja!  Kevätkokouksen kutsu on lähetetty erikseen jäsenkirjeenä.  Tervetuloa mukaan oppimaan uutta, tapaamaan kanssakasvattajia, verkostoitumaan ja viihtymään!  OHJELMA   8.30–9.00 Aamukahvit 9.00–9.30 Ajankohtaiskatsaus SuKoKan toimintaan ja kasvattajien verotustilanteeseen –  Molli Nyman, SuKoKan puheenjohtaja  9.30–10.30 Kasvattajan korvausvelvollisuus – Kirsi Ola, OTM  10.30–11.00 Biotauko ja aikaa ajatustenvaihdolle  11.00–12.00 Sperman laatu ja siihen vaikuttavat tekijät sisältäen lyhyet esittelyt Lillvet Repro ja TamperePro – Tuire Tamminen ja Jukka Lillstrang  12.00–13.00 Lounas […] - [Liity SuKoKan jäseneksi – jäsenkampanjan aikana säästät liittymismaksun ](https://sukoka.fi/liity-sukokan-jaseneksi-jasenkampanjan-aikana-saastat-liittymismaksun/): Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry on 1993 perustettu suomalaisten koirankasvattajien etujärjestö, jonka ensisijainen tehtävä on edistää ja mahdollistaa Kennelliittoon rekisteröityjen koirien vastuuntuntoista kasvatustyötä Suomessa. Suosittu jäsenkampanjamme on käynnissä. Ryhdy sinäkin sukokalaiseksi! Liity jäseneksi 31.1.2025 mennessä ilman 15 euron liittymismaksua: www.sukoka.fi/jaseneksi Toimimme kasvattajien yhdyssiteenä ja edunvalvojana. Edistämällä laadukasta ja vastuullista koirankasvatusta ja -jalostusta olemme mukana parantamassa koirien hyvinvointia ja koiranpitokulttuuria.   SuKoKalla on laaja kattaus jäsenetuja: Kasvattaja-lehti Jäsenenämme saat neljä kertaa vuodessa ilmestyvän upean Kasvattaja-lehden. Kaikki lehden sisältö on varta vasten SuKoKalle tehtyä ja kasvattajille kohdistettua. Jäsenet saavat printtilehden postilaatikkoon kannettuna. Muutaman vuoden takaiset numerot voi lukea myös PDF-muodossa verkkokauppamme kautta.   Joukkoterveystarkastukset   Järjestämme sekä silmä– ja polvitarkastuksia että luustokuvaustilaisuuksia edulliseen hintaan kasvattajillemme sekä heidän […] - [Nyt verkkokaupasta Maria Nystenin luento "Sujuvuutta synnytykseen" ](https://sukoka.fi/nyt-verkkokaupasta-maria-nystenin-luento-sujuvuutta-synnytykseen/): 11/ 2025  Verkkokoulutus – Sujuvuutta synnytykseen! Maria Nysten ; Eläinlääketieteen lisensiaatti, Helsingin yliopisto 2012 Luennolla käsitellään synnytyksen riskienhallintaa. Teemoina riskien tunnistus, riskien hallinta sekä riskien ennaltaehkäisy tiineyden alusta synnytksen jälkeiseen aikaan Luennon sponsorina toimii Royal Canin, ja luennon alussa on koirien ravitsemuksen asiantuntijan Riitta Niemelän puheenvuoro ravinnon merkityksestä tiineyteen valmistautumisessa ja tiineyden aikana. Tallenne on myynnissä  vuoden ajan 11/2025-11/2026 - [Kutsu SuKoKan sääntömääräiseen syyskokoukseen 1.11.2025](https://sukoka.fi/kutsu-sukokan-saantomaaraiseen-syyskokoukseen-1-11-2025/): KUTSU SUOMEN KOIRANKASVATTAJAT SUKOKA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN SYYSKOKOUKSEEN Aika: lauantai 1.11.2025 kello 16.00 ETÄKOKOUKSENA Syyskokouksen tekninen pitopaikka: Original Sokos Hotel Vantaa, Hertaksentie 2, 01300 Vantaa Syyskokoukseen on ilmoittauduttava ennakkoon viimeistään lauantaina 25.10.2025. Henkilöjäsenet ilmoittautuvat kokoukseen oheisen linkin kautta täyttämällä ilmoittautumislomakkeen: https://forms.office.com/e/xca6z0GbRF Yhdistysjäsenet ilmoittautuvat sähköpostitse osoitteeseen sihteeri@sukoka.fi ja toimittaa ilmoittautumisen yhteydessä joko pöytäkirjan ote tai vapaamuotoinen valtakirja, josta ilmenee yhdistyksen äänivaltaa käyttävän jäsenen nimi. Esityslista:  *) Erovuorossa Sari Laitinen, Johan Juslin ja Eva Vilamo **) Erovuorossa Tuija Gustafsson, Armi Polo ja Juulia Salonen Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ryHallitus - [Miksi suomalainen rotukoirakasvatus on maailman laadukkainta?](https://sukoka.fi/miksi-suomalainen-rotukoirakasvatus-on-maailman-laadukkainta/): Suomalaisessa mielenmaisemassa ei yleensä pidetä soveliaana nostaa omaa häntää. Tämä ajattelutapa näkyy vahvasti myös rotukoirakasvatuksessa. Suomessa ei usein sanota ääneen, että suomalainen kasvatustyö on maailman laadukkainta, mutta tosiasiat kertovat sen puolestamme.   Suomi on kansainvälisesti tunnustettu kennelmaa, jossa rotukoirakasvatus perustuu pitkäjänteisyyteen, avoimuuteen ja vastuunkantoon. Laadukkuuden takaavat vuosikymmenten aikana rakennetut käytännöt, jotka poikkeavat huomattavastikin monista muista kennelmaista.   Pienimuotoisuus ja arkilähtöisyys laadun perustana Yksi suomalaisen koirankasvatuksen erityispiirteistä ja samalla keskeisimmistä vahvuuksista on sen pienimuotoisuus. Valtaosa kasvattajista toimii harrastuspohjalta. Pentueita teetetään harkiten, ja pennut saavat kasvaa yksilöinä, osana kasvattajan perheen arkea.   Suomessa jalostuskoirat ovat useimmiten samalla lemmikkejä. Ne elävät tavallista perhe- ja ehkä harrastuskoiran elämää. […] - [Koirankasvatuksen verotuksen nykykäytäntö on vakava ongelma](https://sukoka.fi/koirankasvatuksen-verotuksen-nykykaytanto-on-vakava-ongelma/): Suomen Kennelliitto ja SuKoKa perustivat keväällä 2025 koirankasvatuksen verotustyöryhmän akuutissa tilanteessa: yhä useampi koirankasvattaja oli joutunut verotarkastuksiin ja usein huomattavienkin jälkiverojen maksajaksi ilman, että verokohtelu olisi ollut etukäteen ennakoitavissa.    Kyse on rakenteellisesta ongelmasta: koirankasvatuksen verotus ei tällä hetkellä vastaa toiminnan todellista luonnetta, kulurakennetta eikä yhteiskunnan sille asettamia, tiukentuvia vaatimuksia.   Suomessa kaikki tulo on lähtökohtaisesti veronalaista, myös koirankasvatuksesta saadut tulot. Kasvattajille asetetaan tällä hetkellä jatkuvasti uusia velvoitteita. Vuoden 2024 alussa voimaan tullut eläinten hyvinvointilaki, valmisteilla oleva jalostusasetus sekä EU:n tuleva koirien ja kissojen hyvinvointia ja jäljitettävyyttä koskeva sääntely edellyttävät kasvattajilta entistä enemmän terveystutkimuksia, tilainvestointeja, dokumentointia ja pitkäjänteistä suunnittelua.   Verotus ei kuitenkaan seuraa tätä […] - [Kasvattajapäivä ja kevätkokous](https://sukoka.fi/donec-vulputate-velit-pharetra-pellentesque-dignissim/): Tervetuloa SuKoKan kasvattajapäivään sekä yhdistyksen kevätkokoukseen 14.3.2026! Paikkana molemmille tilaisuuksille toimii lentokentän kupeessa sijaitseva Clarion Hotel Aviapolis, Karhumäentie 5, 01530 Vantaa. Kasvattajapäivä alkaa aamukahvilla alkaen klo 8.30 ja varsinainen ohjelma starttaa klo 9. Kasvattajapäivän päätämme klo 17 ja pienen hengähdyshetken jälkeen aloitamme yhdistyksen kevätkokouksen klo 17.15. Kasvattajapäivän hinta on 65 € sisältäen luennot, kahvit ja evästykset sekä aamulla että iltapäivällä sekä lounaan. Voit majoittautua Hotelli Clarion Aviapolikseen edullisin hinnoin: yhden hengen huone maksaa 80 €/yö ja kahden hengen huone 90 €/yö. Kokousvieraille ilmainen pysäköinti. Etuhintaisen varauksen voit tehdä vain tämän linkin kautta. Hotellivaraukset tulee tehdä viimeistään 15.2.2026 edellä olevan linkin kautta. Tilaisuus […] - [Kasvattajailta 4.3.2025: Aiheena astutukset ja vinkit siihen liittyvissä pulmissa.](https://sukoka.fi/kasvattajailta-4-3-2025-aiheena-astutukset-ja-vinkit-siihen-liittyvissa-pulmissa-tervetuloa-keskustelemaan-kasvattajien-kesken/): Tervetuloa keskustelemaan kasvattajien kesken! Aina ajankohtainen aihe puhututtaa ja muiden käytännöt ja kokemukset kiinnostaa. Pienryhmäkeskustelua ja ajatusten vaihtoa kasvattajien kesken. Tavataan Teamsissä etänä torstaina 4.3.2025 klo 18.00-20.00 Osta osallistuminen SuKoKan verkkokaupasta hintaan 5 euroa. Saat ostostasi sähköpostiin vahvistuksen, joka sisältää linkin kasvattajailtaan. - [Kutsu Suomen Koirankasvattajat ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen](https://sukoka.fi/kutsu-suomen-koirankasvattajat-sukoka-ryn-saantomaaraiseen-kevatkokoukseen/): Aika: 15.03.2025 kello 13.00 alkaen läsnäolokokouksena  Paikka: Sokos Hotel Vantaa, Hertaksentie 2, 01300 Vantaa  Ilmoittautuminen kokoukseen alkaa paikan päällä klo 12.30. Kokouksen alkamisen jälkeen ei kokoukseen voi enää osallistua.   Yhdistysjäsenten tulee luovuttaa kokoukseen ilmoittautumisen yhteydessä joko pöytäkirjanote tai vapaamuotoinen valtakirja, josta ilmenee yhdistyksen äänivaltaa käyttävän jäsenen nimi.   Toivomme kokoukseen osallistujien saapuvan ajoissa paikalle ennen kokouksen alkua. Kokouksessa on kahvitarjoilu.       Esityslista:       Kevätkokouksen jälkeen jaetaan kasvattajapalkinto.   Tervetuloa!      Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry   Hallitus   * Tilintarkastaja 2024 = tilintarkastusyhteisö Rantalainen Audit, päävastuullisena tilintarkastajana HT-tilintarkastaja Juuso Häkkinen    - [Suosittu jäsenkampanja starttaa taas! ](https://sukoka.fi/suosittu-jasenkampanja-starttaa-taas/): Kasvattaja, etkö vielä ole SuKoKan jäsen? Hyödynnä tarjous ja liity kasvattajien etujärjestöön ilman liittymismaksua 31.1.2025 mennessä! Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry on 1993 perustettu suomalaisten koirankasvattajien etujärjestö, jonka ensisijainen tehtävä on edistää ja mahdollistaa puhdasrotuisten koirien vastuuntuntoista kasvatustyötä Suomessa. Toimimme kasvattajien yhdyssiteenä ja edunvalvojana. Edistämällä laadukasta ja vastuullista koirankasvatusta ja -jalostusta olemme mukana parantamassa koirien hyvinvointia ja koiranpitokulttuuria.   Tule mukaan osaavaan joukkoomme!  Kasvattaja-jäseneksi pääset kasvatettuasi viisi pentuetta vähintään kahdesta eri nartusta. Jos et ole kasvattaja tai ole vasta kasvatustyösi alkumetreillä, voit liittyä kannatusjäseneksi. Lue lisää jäsentyypeistä säännöistämme: https://www.sukoka.fi/saannot/.   Jäsenenä pääset nauttimaan laajasta kattauksesta jäsenetuja:   Kasvattaja-lehti   Jäsenenämme saat neljä kertaa vuodessa ilmestyvän upean […] - [Omat kauppa- ja sijoitussopimuslomakkeet SuKoKan jäsenille](https://sukoka.fi/omat-kauppa-ja-sijoitussopimuslomakkeet-sukokan-jasenille/): SuKoKan omien sopimuslomakkeiden työstäminen on vihdoinkin ohi ja hallitus voi ylpeänä todeta yhden ison prosessin päättyneen. Tavoitteena oli saada aikaan selkeät, juridisesti toimivat ja osapuolille tasapuoliset sopimuslomakkeet sekä oppaat auttamaan sopimusten käytössä. Sopimuslomakkeet koiran myynnille ja sijoitukselle sekä lisäehtolomake sekä myyjän opas ja luovuttajan opas ovat nyt SuKoKan jäsenten käyttöön ladattavissa verkkokaupasta. Lomakkeet ja oppaat on tarkoitettu vain SuKoKan jäsenistön käyttöön ja käytettäessä sopimusta on siihen aina lisättävä oma jäsennumero. Perusteellisemmin sopimuslomakkeiden käyttöä avataan niiden tulkinta-avuksi laadituissa myyjän ja luovuttajan käyttöoppaissa. Alkuvuonna 2025 tullaan lisäksi järjestämään tallennettavat webinaarit sopimuslomakkeiden käytöstä.   Tämä pitkä ja osin vaativakin rupeama sai alkusysäyksensä vuonna 2020, kun […] - [Kasvattajailta: Synnytykseen valmistautuminen. Paneelikeskustelu sekä keskustelua kasvattajien kesken](https://sukoka.fi/synnytykseen-valmistautuminen-panelikeskustelu-seka-keskustelua-kasvattajien-kesken/): Kasvattajailta: Synnytykseen valmistautuminen. Paneelikeskustelu sekä keskustelua kasvattajien kesken Tervetuloa kasvattajailtaan, jonka aiheena on synnytykseen valmistautuminen Aina ajankohtainen aihe puhututtaa. Nyt kuulemme kokeneiden kasvattajien ajatuksia ja lisäksi keskustelemme aiheesta myös pienryhmissä Teamsissa.  Panelistit: Teija Salmi-Aalto/ Edendane’s tanskandoggitSari Laitinen/ Bonwild  manchester terrierit & englannin kääpiöterrieritHilkka Sandberg/ Nikoli’s  pk&lk chihuahuat Tavataan Teamsissä etänä torstaina 17.10.2024 klo 18.30-20.30 Osta osallistuminen SuKoKan verkkokaupasta hintaan 5 euroa. Saat ostostasi sähköpostiin vahvistuksen, joka sisältää linkin kasvattajailtaan. - [Kutsu SuKoKan sääntömääräiseen syyskokoukseen 13.10.2024](https://sukoka.fi/kutsu-sukokan-saantomaaraiseen-syyskokoukseen-13-10-2024/): SUOMEN KOIRANKASVATTAJAT SUKOKA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS  Aika: 13.10.2024 kello 12.00 ETÄKOKOUKSENA  Syyskokouksen tekninen pitopaikka: Clarion Hotel Aviapolis, Karhumäentie 5, 01530 Vantaa  Syyskokoukseen on ilmoittauduttava ennakkoon viimeistään sunnuntaina 6.10.2024.  ESITYSLISTA:   Hallitus esittää, että yhdistyksen kokous myöntää hallitukselle luvan käyttää 20 000 euroa yhdistyksen varoja toimenpiteisiin, joilla Sukoka pyrkii vaikuttamaan verottajan linjaan koskien koirankasvatuksen verotusta.  *) Erovuorossa Kirsi Ola, Enni Alanko ja Katariina Rautiala  **) Varajäsenet 2024 Marjo Kuivala ja Nina Blomqvist  Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry Hallitus  - [SuKoKan kasvattajapäivä ja pikkujoulut lauantaina 9.11.2024 Vantaalla](https://sukoka.fi/sukokan-kasvattajapaiva-ja-pikkujoulut-lauantaina-9-11-2024-vantaalla/): ILMOITTAUTUMINEN ON SULJETTU 25.10.2024 kello 23:59! Perinteinen kasvattajapäivä järjestetään tänä vuonna lauantaina 9.11.2024 ja sen jälkeen yhteiset pikkujoulut. Tervetuloa mukaan oppimaan uutta ja viihtymään! Paikkana molemmille tilaisuuksille toimii lentokentän kupeessa hyvien yhteyksien päässä sijaitseva Hotel Scandic Aviacongress (Robert Huberin tie, Vantaa). Kasvattajapäivä alkaa lounaalla klo 11 ja varsinainen ohjelma starttaa klo 12. Kasvattajapäivän päätämme klo 18 ja pienen hengähdyshetken jälkeen aloitamme pikkujoulut klo 18.30. Voit ilmoittautua joko pelkkään kasvattajapäivään, pelkkiin pikkujouluihin tai molempiin edullisella yhteishinnalla. Tilaisuus on tarkoitettu vain SuKoKan jäsenille ja ilmoittautuminen tapahtuu verkkokaupan kautta. OHJELMA 11.00–12.00Lounas 12.00–12.15Tervetulotoivotus ja ajankohtaiskatsaus SuKoKan toimintaan:Molli Nyman, SuKoKan puheenjohtaja 12.15–13.30Geenitutkimuksen tila ja tulevaisuusHannes Lohi, […] - [Huhtikuun webinaari kaupassa!](https://sukoka.fi/huhtikuun-webinaari-kaupassa/): Asiaa suusta ja hampaista Paavo Karihaara Vetson Tavataan Teamsissä etänä maanantaina 22.4.2024 Klo 18.30-20.30 Osta osallistuminen SuKoKan verkkokaupasta hintaan 5 euroa. Saat ostostasi sähköpostiin vahvistuksen, joka sisältää linkin kasvattajailtaan. - [Kutsu SuKoKan kevätkokoukseen 17.3.2024](https://sukoka.fi/kutsu-sukokan-kevatkokoukseen-17-3-2024/): KUTSU SUOMEN KOIRANKASVATTAJAT SUKOKA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN KEVÄTKOKOUKSEEN  Aika: sunnuntaina 17.03.2024 kello 13.00 alkaen  Paikka: Scandic Helsinki Aviacongressin kokoustilassa, Robert Huberin tie 4, Vantaa.   Kevätkokoukseen on ilmoittauduttava ennakkoon viimeistään 10.3.2024, paikan päällä ei voi enää ilmoittautua kokoukseen.   Toivomme kokoukseen osallistujien saapuvan ajoissa paikalle ennen kokouksen alkua. Kokouksessa on kahvitarjoilu.  Ilmoittautuminen kokoukseen: Esityslista:   * Tilintarkastaja 2023 = tilintarkastusyhteisö Rantalainen Audit, päävastuullisena tilintarkastajana HT-tilintarkastaja Juuso Häkkinen   Kevätkokouksen jälkeen jaetaan kasvattajapalkinto.  Tervetuloa!  Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry  Hallitus  - [Vuoden ensimmäinen kasvattajailta kaupassa.](https://sukoka.fi/vuoden-ensimmainen-kasvattajailta-kaupassa/): Kasvatusperiaatteet: Kenelle kasvatat, mihin kiinnität eniten huomiota, omat kasvatusperiaatteesi ja tavoitteet. Keskustellaan yhdessä aiheista, mukana myös kokeneita kasvattajia. Tavataan Teamsissä etänä keskiviikkona 6.3.2024 klo 18.30-20.30 Osta osallistuminen SuKoKan verkkokaupasta hintaan 5 euroa. Saat ostostasi sähköpostiin vahvistuksen, joka sisältää linkin kasvattajailtaan. ## Pages - [Suomalainen koirankasvatuskenttä on ainutlaatuinen](https://sukoka.fi/yhdistys/suomalainen-koirankasvatuskentta-on-ainutlaatuinen/): Suomi on kansainvälisesti poikkeuksellinen koiramaa. Suomessa elää noin 800 000 koiraa, ja koirakannasta noin 70 prosenttia on rekisteröityjä rotukoiria. Monissa Euroopan maissa kennelorganisaatioihin rekisteröityjen koirien osuus jää vain 5–15 prosenttiin koko koirapopulaatiosta. Suomessa rekisteröityjen koirien suuri määrä tarkoittaa, että koirapopulaatiosta on olemassa valtava määrä tietoa: terveystietoja, luonnetietoa, sukutauluja ja historiatietoa. Tämä luo ainutlaatuisen perustan vastuulliselle kasvatustyölle sekä koirien hyvinvoinnin pitkäjänteiselle kehittämiselle. Samalla suomalainen järjestelmä mahdollistaa myös kasvatuksen ohjaamisen ja sääntelyn aivan eri tavalla kuin monissa muissa maissa. Vastuullinen kasvatus muodostaa kokonaisuuden, jonka tavoitteena on mahdollisimman hyvinvoivien, pitkäikäisten, hyväluonteisten ja toimintakykyisten koirien aikaansaaminen. Kun taustat tunnetaan, ongelmia voidaan seurata. Kun ongelmia voidaan […] - [Vastuullinen koirankasvatus](https://sukoka.fi/vastuullinen-koirankasvatus/): SuKoKa on vastuullisesti toimivien kasvattajien yhdistys. Yksi keskeinen tavoitteemme on lisätä ymmärrystä siitä, mitä vastuullinen kasvattaminen tarkoittaa ja miten vastuullisen kasvattajan tunnistaa. Tutustu määritelmäämme täällä.   Mitä vastuullinen koirankasvatus tarkoittaa? Vastuullinen koirankasvatus on pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja eettistä toimintaa, jonka lähtökohtana on koiran hyvinvointi. Sen tavoitteena on saada aikaan terveitä, hyväluonteisia ja rodunomaisia koiria, jotka pystyvät elämään pitkän, hyvän ja lajityypillisen elämän osana perhettä ja yhteiskuntaa.   Vastuullinen kasvatus ei ole massatuotantoa eikä nopeaa kaupankäyntiä vaan harkittua ja huolellista työtä. Jokainen vastuullisesti kasvatettu pentue on tarkoin suunniteltu.  Jalostusta ohjaavat säännöt ja avoin tieto Suomessa koirankasvatusta ohjaavat Suomen Kennelliiton säännöt, yleinen jalostusstrategia sekä rotukohtaiset jalostuksen […] - [Tietosuojaseloste](https://sukoka.fi/tietosuojaseloste/): Seloste käsittelytoimista 4.10.2021 1. Rekisterinpitäjä Nimi: Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry (jäljempänä SuKoKa) Osoite: C/o Nyman. Parinpellontie 271, 16710 Hollola kk. Sähköpostiosoite: sihteeri@sukoka.fi. 2. Rekisteriasioita hoitava henkilö Yritys: Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry Nimi: yhdistyksen hallitus ja jäsensihteeri Tiina Rämö Sähköposti: jasensihteeri@sukoka.fi 3. Rekisterin käyttötarkoitus SuKoKan verkkosivuilla ei tallenneta kerhon jäsenien tai sivuilla kävijöiden henkilö- tai yhteystietoja. Verkkosivuilla on jäsentietojen päivityslomake, jolla kerhon jäsenet voivat ilmoittaa jäsentietojen muutoksista; osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite. Päivityslomake lähettää jäsentiedot sähköpostissa jäsensihteerille, ja tiedot siirretään Flomembers pilvipalveluun. Siihen on pääsy vain yhdistyksen avainhenkilöillä. Jäsenrekisterin ylläpidosta on laadittu erillinen seloste käsittelytoimista. 4. Tietojen keräämisen ja käsittelyn peruste Yhdistyksen jäsenten informoiminen […] - [Tutustu lehtemme sisältöön](https://sukoka.fi/tutustu-lehtemme-sisaltoon/): Kasvattaja 1 / 2025 Kasvattaja 3/2024 Kasvattaja 4/2024 - [Opas vastuulliseen pennunhankintaan](https://sukoka.fi/opas-vastuulliseen-pennunhankintaan/): Koiran hankinta on usein yksi elämän suurimmista päätöksistä. Se tuo mukanaan iloa ja yhteisiä hetkiä, mutta myös vastuuta, sitoutumista ja huolta. Siksi pennunhankintaan kannattaa valmistautua rauhassa ja maltillisesti: onnistunut päätös syntyy harvoin kiireessä.   Pennunhankinta alkaa omasta harkinnasta Vastuullinen pennunhankinta alkaa omien toiveiden ja elämäntilanteen realistisesta arvioinnista. Millainen koira sopii arkeesi, perheeseesi, taloudellisiin valmiuksiisi ja tulevaisuudensuunnitelmiisi? Koiran koko, aktiivisuustaso, luonne ja rodunomaiset tarpeet vaikuttavat arkeen enemmän kuin usein etukäteen ymmärretään.    Mitä paremmin tunnet omat lähtökohtasi ja resurssisi, sitä helpompaa sinun on löytää koira, jonka kanssa yhteinen elämä sujuu.   Turvallinen alku koiran elämälle Vastuullisesti kasvatettu rotukoira on monelle perheelle turvallinen valinta, erityisesti silloin, […] - [Kirjaudu sisään](https://sukoka.fi/kirjaudu-sisaan/) - [Jäsenalue](https://sukoka.fi/jasenalue/): JäsenilleVerkkokauppaVideokirjasto Tämä alue on tarkoitettu vain jäsenille - [Uutiset](https://sukoka.fi/uutiset/): Uutiset 14 tammikuun, 2026 Lue artikkeli 7 tammikuun, 2026 Lue artikkeli 7 tammikuun, 2026 Lue artikkeli 30 joulukuun, 2025 Lue artikkeli 11 marraskuun, 2025 Lue artikkeli 4 marraskuun, 2025 Lue artikkeli Ladataan lisää Näytä lisää - [Blogi](https://sukoka.fi/blogi/): Lorem ipsum dolor sit amet, consetetur sadipscing elitr, sed diam nonumy eirmod tempor invidunt ut labore et dolore magna aliquyam erat, sed diam voluptua. At vero eos et accusam et justo duo dolores et ea rebum. Stet clita kasd gubergren, no sea takimata sanctus est Lorem ipsum dolor sit amet. Lorem ipsum dolor sit amet, consetetur sadipscing elitr, sed diam nonumy eirmod tempor invidunt ut labore et dolore magna aliquyam erat, sed diam voluptua. At vero eos et accusam et justo duo dolores et ea rebum. Stet clita. - [Medialle](https://sukoka.fi/medialle/): SuKoKa on vastuullisten koirankasvattajien tukija, kouluttaja ja edunvalvoja  Suomalainen rekisteröityjen rotukoirien kasvatus on maailman vastuullisinta ja läpinäkyvintä. Se on myös poikkeuksellisen järjestäytynyttä. Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry on vastuullisen koirankasvatuksen edistämiseen keskittyneenä yhdistyksenä tiettävästi maailman suurin. Yli 30 vuotta perustamisensa jälkeen SuKoKa ry on vakiinnuttanut asemansa vahvana toimijana suomalaisessa kennelkentässä. SuKoKa on Suomen Kennelliiton jäsenyhdistys, ja sen toiminta kattaa koko maan. Tänä päivänä SuKoKan jäseniä on yli 3400, ja he edustavat suurta osaa Suomen 3000–5000 aktiivisesta koirankasvattajasta. Yhdistyksen tavoitteena on alusta alkaen ollut tarjota kasvattajille koulutusta ja toimia yhdyssiteenä heidän välillään. Toiminta on vuosien varrella laajentunut, ja mukaan ovat tulleet myös virallisten […] - [Joukkotarkastukset](https://sukoka.fi/tapahtumat/joukkotarkastukset/): – Valitse sijainti –EspooTurku – Valitse tyyppi –PEVISA luustokuvausSukokan joukkotarkastus – Valitse ajankohta – Sukokan joukkotarkastus Turku PEVISA luustokuvaus Espoo PEVISA luustokuvaus Espoo PEVISA luustokuvaus Espoo PEVISA luustokuvaus Espoo PEVISA luustokuvaus Espoo Ladataan lisää Tyhjennä suodattimet Näytä lisää - [Tapahtumat](https://sukoka.fi/tapahtumat/): Aktiivista toimintaa ympäri Suomen SuKoKa toimii ja tarjoaa kasvattajille tapaamismahdollisuuksia mahdollisuuksien mukaan koko Suomessa. Joukkotarkastukset SuKoKa järjestää jäsentensä omistamille ja kasvattamille koirille erittäin suosittuja, hinnaltaan edullisia joukkoterveystarkastuksia ympäri maan. Tarkastuspaikkakunnat vaihtelevat yhteistyöeläinlääkärien sijainnin mukaan, tällä hetkellä tarkastuksia järjestetään Espoossa ja Lempäälässä (ELL Lotta Axelson) sekä Turussa, Jyväskylässä, Oulussa ja Kajaanissa (ELL Elina Illukka). Vuosittain SuKoKan joukkotarkastuksiin osallistuu noin 2000 koiraa. Jos haluat joukkotarkastuksia omalle paikkakunnallesi, ole yhteydessä SuKoKan hallituksen joukkotarkastusvastaavaan, kokoa talkooporukka ja sovi toivomasi eläinlääkärin kanssa käytännöistä. HAE JÄSENEKSI Koulutukset ja luennot SuKoKa järjestää jatkuvasti jäsenilleen koulutuksia ja luentoja erilaisista koiriin ja koirankasvatukseen liittyvistä aiheista. Suosittuja aiheita ovat olleet muun […] - [Lehtiarkisto](https://sukoka.fi/jasenedut/lehtiarkisto/): Julkaisuvuosi Julkaisuvuosi 2026 2025 2024 2023 2022 2021 2020 Julkaisuvuosi – Valitse julkaisuvuosi – Julkaisuvuosi 2026 2025 2024 2023 2022 2021 2020 Mediakortti Aineisto-ohjeet Osta mainostila Avaa näköislehti Sisällysluettelo Avaa näköislehti Sisällysluettelo Avaa näköislehti Sisällysluettelo Avaa näköislehti Sisällysluettelo Avaa näköislehti Sisällysluettelo Avaa näköislehti Sisällysluettelo Avaa näköislehti Sisällysluettelo Avaa näköislehti Sisällysluettelo - [Jäsenalennukset ja yhteistyökumppanit](https://sukoka.fi/jasenedut/jasenalennukset-ja-yhteistyokumppanit/): Jäsenedut Osastottain Eläinlääkintä ja siemennyspalvelut Eläintarvikkeet Eläinvakuutukset Muut Kasvattaja-lehti – Valitse kategoria – Jäsenedut Osastottain Eläinlääkintä ja siemennyspalvelut Eläintarvikkeet Eläinvakuutukset Muut Kasvattaja-lehti Linkki kotisivuille SuKoKan jäsenetu Breedo® on suomalaisesta, laadukkaasta koirankasvatustyöstä inspiroitunut sovellus (Android/iOS), joka selkeyttää tiedonhallintaa sekä helpottaa kasvattajien ja koiranomistajien arkea. Breedo® on sovellus, jolla kasvatukseen liittyvä tieto tuodaan yhteen paikkaan. Sovelluksen avulla kasvattajan arki helpottuu ja tarvittavat tiedot ovat aina näppärästi saatavilla, olipa sitten pentuaitauksessa, treenikentällä tai vaikkapa matkalla eläinlääkäriin. Breedo® kehittyy jatkuvasti ja tavoitteena on muovautua käyttäjiensä palautteiden ja ideoiden pohjalta mahdollisimman hyvin asiakkaitaan palvelevaksi työkaluksi. Breedo®-jäsenedut SuKoKan jäsenille vuonna 2026 normaalin, aina maksuttoman tutustumisjakson (14 vrk) […] - [Jäsenedut](https://sukoka.fi/jasenedut/): Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry – Vastuullisten koirankasvattajien etujärjestö - [Kasvattaja-lehti](https://sukoka.fi/yhdistys/kasvattajalehti-mediakortti-aineisto-ohjeet/): Lehden yhteystiedot Päätoimittajamolli.nyman@sukoka.fiMolli NymanPuhelin: 044 712 3534 Kasvattaja-lehden mainostilavarauksetmediamyynti@sukoka.fi Toimituslehti@sukoka.fi Lehden arkisto Mediakortti Osta mainostila Aineisto-ohjeet Tutustu lehtemme sisältöön Sisällössä korostuu kasvattajien näkökulma Kaikki lehden sisältö on varta vasten SuKoKalle tehtyä ja kasvattajille kohdistettua. Monipuoliset aiheet ulottuvat koiramaailman laidalta laidalle, mutta niiden käsittelyssä korostuu aina vastuullisen rotukoirakasvatuksen näkökulma. Joulukuussa 2024 toteutettu lukijatutkimus vahvisti lehden olevan erittäin tärkeä ja odotettu jäsenetu, jonka toivotaan ilmestyvän ehdottomasti paperimuodossa jatkossakin. Lukijatutkimukseen osallistuneet nostivat mieluisasta sisällöstä esille erityisesti terveys- ja jalostusaiheiset sekä koirankasvatukseen liittyvää lainsäädäntöä käsittelevät jutut. Aineisto-ohjeet SuKoKa pidättää oikeuden valita Kasvattaja-lehdessä julkaistavan sisällön. Lue tarkemmat ohjeet ja ilmoitushinnat Kasvattaja-lehden mediakortista. Ilmoituksen minimikoko on 1/2 […] - [Hallitus](https://sukoka.fi/yhdistys/hallitus/): Hallitus ja toimihenkilöt SuKoKan asioita hoitaa hallitus, jonka toimikausi on kalenterivuosi. Hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi yhdeksän varsinaista jäsentä.  Puheenjohtajan toimikausi on yksi kalenterivuosi ja hallituksen jäsenen toimikausi on kolme kalenterivuotta, jäsenistä on kolmasosa vuosittain erovuorossa. Hallitukselle valitaan yhdestä kolmeen varajäsentä, joiden toimikausi on yksi vuosi. Hallitus kokoontuu kuukausittain, poislukien heinäkuu. Hallituksen käsiteltäväksi Mikäli sinulla on asioita, jotka haluat käsiteltäväksi hallituksen kokouksessa, toimitathan asiasi sähköpostitse osoitteeseen sihteeri@sukoka.fi vähintään viikkoa ennen kokouspäivämäärää. Lähetä viesti hallitukselle Jäsenasiat Jäsenyyteen liittyvissä asioissa oikea kontakti on jäsensihteeri, jonka tavoitat sähköpostitse osoitteesta jasensihteeri@sukoka.fi. Lähetä viesti jäsensihteerille Yhteystiedot Yhdistyksen posti: Parinpellontie 271, 16710 Hollola kk Hallitus Varsinaiset jäsenet Varajäsenet […] - [Säännöt](https://sukoka.fi/yhdistys/saannot/): Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry. 1§ Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistys käyttää itsestään epävirallista nimeä Finnish Dog Breeder Club FDBC. Kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena koko maa. 2§ Tarkoitus Yhdistys edistää puhdasrotuisten koirien vastuuntuntoista kasvatustyötä, toimii tunnollisten koirankasvattajien yhdyssiteenä ja edunvalvojana sekä edistää ja tukee tervettä koirankasvatustyötä ja jalostusta. 3§ Toiminta Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä harjoittaa kioskitoimintaa sekä toimeenpanna asianomaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä. 4§ Jäsenyys Yhdistyksen jäsenet ovat kasvattaja-, perhe-, kannatus-, nuoriso- ja […] - [Yhdistys](https://sukoka.fi/yhdistys/): Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry – Vastuullisten koirankasvattajien etujärjestö - [Kiitos tilauksestasi](https://sukoka.fi/kiitos/): Kiitos tilauksestasi! Tilausvahvistus on lähetetty sähköpostiisi. Takaisin etusivulle - [Jäseneksi](https://sukoka.fi/jaseneksi/): Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry –Vastuullisten koirankasvattajien etujärjestö  Liity SuKoKan jäseneksi! Voit liittyä SuKoKan kasvattajajäseneksi, kannatusjäseneksi, perhejäseneksi tai nuorisojäseneksi. Kasvattajajäsenen tulee olla kasvattanut vähintään viisi pentuetta vähintään kahdesta nartusta sekä harrastanut kasvatustyötä vähintään viisi vuotta laskettuna ensimmäisen pentueen rekisteröimisvuodesta.  Kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toimintaperiaatteita kannattava henkilö, joka kaikilta osin ei täytä kasvattajajäseneksi pääsyn edellytyksiä. Kannatusjäsenen jäsenedut ovat samat kuin kasvattajajäsenen, mutta hänellä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa. Perhejäseneksi voidaan hyväksyä kasvattajajäsenen kanssa samaan ruokakuntaan kuuluva henkilö.   Nuorisojäseneksi voidaan hyväksyä 14–18-vuotias kasvatustoiminnasta ja koiranjalostuksesta kiinnostunut henkilö.    Jäsenhakemusten käsittely  Jäsenhakemukset käsitellään hallituksen kokouksissa, jotka järjestetään kuukausittain, poikkeuksena lomakaudet.  Ennen kuin haet jäseneksi, […] - [Ostolaskujen vastaanotto](https://sukoka.fi/ostolaskujen-vastaanotto/): Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry:n laskutusosoiteet muuttuivat 7.8.2023. Huomioikaa, että postilokero-osoitteeseen saa lähettää vain laskuja ja sitä ei voi käyttää tavarantoimitukseen tai mainosten lähettämiseen tms. Sähköpostitse lähetettävissä laskuissa toimittakaa yhdessä sähköpostissa yksi lasku ja sen liitteet yhtenä PDF liitetiedostona   Ostolaskujen vastaanotto:Verkkolaskuna: Verkkolaskujen välittäjä 003724053502 003708599126 (OpenText)Sähköpostitse: fennoa.502292@erin.posti.comPostitse: Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry, PL 80424, 01051 LASKUT Mikäli sinulla on kysyttävää laskutuksesta, voit ottaa meihin yhteyttä: talous@sukoka.fi   LÄHETÄ LASKU SÄHKÖPOSTILLA - [Oma tili](https://sukoka.fi/oma-tili/) - [Kassa](https://sukoka.fi/kassa/) - [Ostoskori](https://sukoka.fi/ostoskori/) - [Etusivu](https://sukoka.fi/): Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry – yli 30 vuotta kasvattajien asialla Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry on 1993 perustettu suomalaisten koirankasvattajien etujärjestö, jonka ensisijainen tehtävä on mahdollistaa rekisteröityjen rotukoirien vastuuntuntoinen kasvatustyö Suomessa. Toimimme kasvattajien yhdyssiteenä ja edunvalvojana. Edistämällä laadukasta ja vastuullista koirankasvatusta ja -jalostusta olemme mukana parantamassa koirien hyvinvointia ja koiranpitokulttuuria. Jäseneksi Kasvattaja-lehti Tapahtumat Jäsenalue Uutta SuKoKasta Lue kaikki uutiset Tuorein blogimme Lue kaikki blogit SuKoKan jäseneksi? SuKoKan jäsenenä saat käyttöösi laajan ja laadukkaan valikoiman jäsenetuja. Samalla tuet tavoitettamme edistää vastuullista koirankasvatusta Suomessa. Tutustu jäsenetuihimme ja liity jäseneksi! Lue lisää Vastuullinen koirankasvatus SuKoKa on vastuullisesti toimivien kasvattajien yhdistys. Yksi keskeinen tavoitteemme on lisätä […] ## Products - [Kasvattajailta: Sijoitusnarttu osa II](https://sukoka.fi/tuote/kasvattajailta-sijoitusnarttu-osa-ii/): KASVATTAJAILTA 21.5.2026 KLO 18.30- 20.30 Kaikki tervetulleita, voit kuunnella Marja Nystenin synnytysluennon ennen tätä tapahtumaa! Tule juttelemaan aiheesta kasvattajan näkökulmasta. Jaa kokemuksia, kerää parhaat vinkit talteen Illan keskustelun vetäjänä Katariina Rautiala, Kekkapään kennel VERKKOTAPAHTUMA Edellyttää ennakkoilmoittautumisen. 30 ilmoittautunutta mahtuu mukaan   - [Asiaa suusta / hampaista](https://sukoka.fi/tuote/asiaa-suusta-hampaista/): Video - [Kasvattajan kirjanpito](https://sukoka.fi/tuote/kasvattajan-kirjanpito/): Video - [Sujuvuutta synnytykseen](https://sukoka.fi/tuote/sujuvuutta-synnytykseen/): Video - [Koiranjalostus - perinnöllisyyden ja jalostuksen perusteet](https://sukoka.fi/tuote/koiranjalostus-perinnollisyyden-ja-jalostuksen-perusteet/): ”Mitä minun pitäisi tietää jalostuksesta, jos aion teettää koirallani pennut?” Koiranjalostus – perinnöllisyyden ja jalostuksen perusteet on syntynyt vastatakseen tähän kysymykseen. Jalostus tarkoittaa eläinjoukon periytyvien ominaisuuksien parantamista. Jalostus voi olla myös hyvien ominaisuuksien ylläpitämistä. Vaikka ei tietoisesti haluaisi muuttaa eläinten ominaisuuksia mihinkään suuntaan, on ihmisellä aina vastuu, kun hän päättää mitkä eläimet lisääntyvät ja siirtävät geenejään seuraavaan sukupolveen. Tällä päätöksellä voi olla ratkaisevakin merkitys vielä syntymättömien jälkeläisten elämän laatuun ja hyvinvointiin. Koiranjalostus – perinnöllisyyden ja jalostuksen perusteet aloittaa nimensä mukaisesti perinnöllisyyden perusteista ja jatkaa geenien toiminnan ja erilaisten periytymismuotojen esittelyllä. Koiran periyttämiskyvyn arvioimista käydään kirjassa läpi esimerkkien kera. Lisäksi kirja opastaa sinua etenemään geenitestiviidakossa määrätietoisesti. Kirjan luettuasi sinulla on monipuolinen kokonaiskäsitys myös perinnöllisen vaihtelun merkityksestä sekä keinoista, joilla voit omalta osaltasi turvata rotusi kestävää kehitystä. Kirja sisältää runsaasti käytännön esimerkkejä sekä havainnollistavia kuvia ja kaavioita. Lisäksi kirjassa nostetaan esiin kiinnostavia tieteellisiä tutkimuksia ja syventävää tietoa niille lukijoille, jotka haluavat perehtyä aiheisiin tarkemmin. Kirja on tarkoitettu kaikille jalostuksesta kiinnostuneille. Vaikka esimerkkieläimenä on koira, sopii kirja perusgenetiikan oppaana myös muiden eläinlajien harrastajille. - [Pentuaapinen](https://sukoka.fi/tuote/pentuaapinen/): Pentuaapinen on kirjoitettu koirankasvattajan työkaluksi, pentumyynnin yhteydessä pentupakettiin liitettäväksi teokseksi. Tämän kirjan myötä pentusi kasvattaja täyttää kattavasti lakisääteisen velvollisuutensa ohjeistaa sinut pentusi hoitoon ja asialliseen koiranpitoon. Pentuaapisen kohderyhmää ovat kaikki ne vastuuntuntoiset koirankasvattajat, joiden oma koiranpito ja kasvatustoiminta on eettistä, laadukasta ja koiramyönteistä. Pennunottaja, joka saa pennunhankinnan yhteydessä Pentuaapisen, voi luottaa kasvattajan korkeisiin laatustandardeihin. Pentuaapinen toimii ikään kuin eettisen koirankasvattajan sertifikaattina, sillä liittäessään kirjan pentupakettiinsa kasvattaja samalla allekirjoittaa kirjassa kuvatut positiiviset ja pentua kunnioittavat toimintaperiaatteensa. Koiranpennun ensimmäinen elinvuosi uudessa kodissa luo perustan koko sen aikuisiän käyttäytymiselle. Kirja sitoo yhteen kaksi tärkeää elämänvaihetta: pennun elämän ennen luovutusikää ja elämän luovutusiän jälkeen. Pentuaapinen toimii näin linkkinä koirankasvattajan ja pennunhankkijan vuoropuheluun. Kirja saattaen vaihtaa pennun kasvattajan hoivista sinun hoiviisi ja huolenpitoosi. Kirjassa käydään seikkaperäisesti läpi arjen tärkeitä osaamisia: miten pentu opetetaan sisäsiistiksi, kuinka se opetetaan kulkemaan hihnassa kauniisti, miten jäämään yksin kotiin, kuinka huolehditaan sen terveydestä, miten leikataan kynnet, kuinka opetetaan tulemaan luokse, miten peruskoulutetaan arjen hyville tavoille... ja paljon, paljon muuta. Kirjan päämääränä on opastaa sinut pennunostajana kokonaisvaltaisesti kohti sellaista elämää, jossa pennullasi on hyvä kehittyä kanssasi aikuiseksi koiraksi ja sinä pennunostajana pääset nauttimaan elämästäsi oman pentusi kanssa. Tämän kirjan myötä sekä koiranpentusi kasvattaja että kirjan kirjoittaja yhdessä toivottavat sinulle ja koiranpennullesi parasta mahdollista yhteistä, onnellista elämää! Pentuaapinen on kuvitettu, havainnollinen ja helppolukuinen teos. Se on B5-kokoinen, 196-sivuinen. Lisäämällä teoksen pentupakettiisi varmistat, että pennunottajasi saa kunnolliset ja laaja-alaiset perustiedot. ## Optional - [Agent (MCP protocol)](websites-agents.hostinger.com/sukoka.fi/mcp) [comment]: # (Generated by Hostinger Tools Plugin)