Rotukoirakävely – Mediatiedote 23.8.2017


Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry
ja Ladies Kennel Club ry tiedottavat

23.8.2017

Töölönlahden maisemissa näkee 3. syyskuuta
laajan kirjon erirotuisia koiria

Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry ja Ladies Kennel Club ry järjestävät sunnuntaina 3. syyskuuta kello 12 alkaen englantilaisen mallin mukaisen Rotukoirakävely-hyväntekeväisyystapahtuman Töölönlahden puistossa Helsingissä. Tapahtumassa näkee laajan joukon erilaisia ja erirotuisia koiria. Koirat omistajineen kokoontuvat Finlandia-talon taakse ja lähtevät kello 13 yhteiskävelylle Töölönlahden ympäri.

– Idea rotukoirakävelyyn tuli Englannista, jossa tämäntyyppisiä hyväntekeväisyystapahtumia on järjestetty jo useita vuosia, kertoo Ladies Kennel Club ry:n varapuheenjohtaja Annukka Paloheimo. Koirat omistajineen kerääntyvät yhteiselle kävelylle näyttäen, miten paljon iloa ja hyötyä koirasta on. Samalla kävelyt osoittavat, että rotukoirat ovat terveitä ja rakkaita lemmikkejä.

Rotukoirakävelyn tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Avustajakoira ry:lle. Avustajakoirat auttavat fyysisesti vammaisia ja toimintarajoitteisia ihmisiä. Jokainen avustajakoira on koulutettu vastaamaan avustamansa ihmisen yksilöllisiä tarpeita. Avustajakoira auttaa monenlaisissa arjen toimissa, esimerkiksi noutaa ja vie paikoilleen tavaroita, avaa ja sulkee ovia, auttaa pukeutumisessa ja riisuutumisessa ja kantaa pieniä ostoksia kaupasta kotiin. Avustajakoiratoimintaa rahoitetaan RAY:n ja lahjoitusten turvin.

Avustajakoira on yksi hyvä esimerkki siitä, millaisissa tehtävissä koirat voivat auttaa ihmistä. Avustajakoiran työssä koiran luonteella on tärkeä merkitys. Koiran tulee olla luonteeltaan tasapainoinen, hyvähermoinen, sosiaalinen ja halukas oppimaan uusia asioita. Monet avustajakoirista ovat noutajarotuisia. – Nämä rodut on jalostettu alun perin metsästyskäyttöön, mutta ne sopivat hyvin myös moniin muihin tehtäviin, kertoo Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry:n puheenjohtaja Vesa Lehtonen.

Rotukoirakävelyyn voi ilmoittautua koirineen mukaan joko etukäteen verkon kautta tai paikan päällä. Samalla voi halutessaan tehdä lahjoituksen avustajakoiratoimintaan. Tarkemmat ilmoittautumisohjeet löytyvät tapahtuman Facebook-sivuilta. Tapahtumaan voi myös tulla mukaan vain tutustuakseen eri koirarotuihin.

Rotukoirakävelyn suojelijana toimii Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry on suomalaisten koirankasvattajien etujärjestö, joka edistää vastuullista koirankasvatusta. Ladies Kennel Club ry kerää varoja hyväntekeväisyyteen järjestämällä erilaisia koiratapahtumia.



%d bloggers like this: