Tekevä koira on onnellinen

Olen itse aloittanut ”koiraurani” 80-luvun lopussa erittäin vanhakantaisilla perintönä tulleilla tiedoilla ja koira oli ihan perus monirotuinen ”kotikoira”. 90-luvun puolessa välin lähdin silloisen koirani kanssa harrastamaan erilaisia lajeja ja saamaan itsekin oppia koirankoulutukseen. Valikoima tuolloin oli lähinnä agility ja toko. Tokoa harrastivat enemmän palveluskoirarotuisten harrastajat ja agilityssakin rotukirjo oli huomattavasti laajempi kuin tänä päivänä.

Tässä ollaan treenaamassa tokon perusteita 2011 Espoossa. Koira saa namia luovuttaessaan patukan nätisti.

Opetusmenetelmät olivat hyvinkin kirjavia riippuen kouluttajasta ja hänen taustastaan – lähinnä harrastamastaan lajista. Ei puhuttu sen kummemmin menetelmistä. Oli palkkaus (nami, lelu, kehut ja edistyneemmillä naksut) ilman ”tyylisuuntia”.Tänä päivänä koulutusten ”tyylisuunnat” ovat jo melkein kuin uskontoja ja uskollisimmilla tyylisuuntien kannattajilla melkoisen mustavalkoinenkin näkemys muista toimintamalleista. Aikaisemmin painotettiin enemmän sitä, että koitettiin hakea koiralle sen tapa kouluttaa ja opeteltiin ehkä enemmän erilaisilla versioilla kuin nykyisin. Siinä punnittiin kouluttajankin osaamista löytää ja kyetä tarjoamaan versioita päästä tavoitteeseen. Olen miettinyt tätä kovasti. Auttoiko aikaisemmin esim. agilityssa ollut rotujen kirjo ymmärtämään paremmin koirien erilaisuutta? Pitikö kouluttajan oikeasti perehtyä enemmän eri rotujen toimintamalleihin ja vietteihin? Harrastettiinko aikaisemmin enemmän monipuolisesti yhdellä koiralla oppien näin eri lajien sisällä yleisesti käytettyjä malleja enemmän? En ole keksinyt vastauksia pohdintoihini.

Tässä on kolmen lauman koiria vuodelta 2003, jotka viettävät mökkilomaa yhdessä. Airista ei kiinnosta vieraan ihmisen (minun) koulutustuokio. Lomallakin on hyvä pitää perustavoista kiinni ja ylläpitää kontaktia ja tässä esim malttia olla kuulolla ja pysähtyä.

Olen törmännyt useinkin siihen, että aktiivinen kouluttaja erikoistuu tiettyyn omannäköiseensä toiminta- tai tyylisuuntaukseen ja opeissa käy erilaisia ihmisiä. Joillekin opit sopivat täydellisen sujuvasti ja asiat etenevät. Sitten on ohjaajia, joiden motoriikkaan tai toimintatapaan (tai kyseisen ihmisen omaan oppimistyyliin) se malli ei luontevasti istu ja kuitenkin sinnikkäästi hinkataan ja hinkataan, koska kouluttaja on hyvä ja menetelmä suosittu.

Koen itse jälkikäteen tarkasteltuna isona etuna sen, että olen päässyt kouluttamaan ja oppimaan vuosien mittaan hyvin erilaisten rotujen toimintatapoja ja oppimistyylejä. Olen vuosien mittaan harrastanut useita eri lajeja agilitystä raunioiden kautta metsästyskoirien käyttökokeisin ja päässyt näkemään erilaisia koulutuskulttuureita. Hyvä puoli tässä on ollut se, että olen saanut oppia ja nähdä useita erilaisia versioita koulutusmenetelmistä varsin erityyppisille koirille. Ihan kaikkea en hyväksy. Osa ei sovi minulle tai harrastamalleni roduille tai menetelmä on liian monimutkainen tyyliini. Parasta on kuitenkin se, että osaan versioida yksilöihin ja tilanteisiin erilaisia tapoja, jos yksi ei toimi. Tai jos tiedän tyylin, joka koiralla/lajissa toimisi, tiedän keneltä apua haen. Erilaisista neuvoista voi itse ottaa käyttöön sopivimmat tai toimivimmat.

Tämä kuva on 11 vuoden takaa agilitykisoista Porvoossa, jossa sijoituin staffini kanssa medi II-luokassa toiseksi. Huomaa kisa-asu ja palkinnot 🙂 Tuomarina Anne Savioja kättelemässä juuri voittanutta, nykyisinkin aktiivisesti palkintosijoja agilityssa napsiva kasvattajakollegaani Sari Puusaarta.

Seuraavat asiat ovat kuitenkin tyylisuunnasta huolimatta tosia: tekevä koira on onnellinen koira. Ihan sama, onko motivaationa nakki vai pallo, niin yhdessä tekeminen vahvistaa koiran ja omistajan suhdetta. Hyvässä hengessä tehty harjoitus, leikki tai leikin ohessa tehty koulutus tuo kummallekin positiivista energiaa ja lujittaa suhdetta. Toistot vahvistavat suoritusta ja oikean suorituksen vaatimisesta/tekemisestä lintsaaminen ei aikaansaa tasaista toivottua toimintaa. Parasta olisi, jos omistaja/kouluttaja osaisi tuohon ympärille valita sopivimman menetelmän lukemattomien keinojen pakista ja tarvittaessa muuttaa menetelmää, jos tuntuu jumittavan. Pääasia, että tekee yhdessä ja opettelee ”koiraa”. Opettelee asioita ja menetelmiä sekä valitsee niistä itselleen ja koiralleen sopivimmat. Ja hyväksyy, ettei ole vain yhtä ainoaa oikeaa tapaa ja on avoin näkemään erilaisten toimien hyvät puolet eri tilanteissa ja eri yksilöille. Hyväksyy myös sen, että eri rotuiset koirat ovat erilaisia, toimivat eri tavoin ja niiden käyttötarpeet ovat erilaisia. Koirissa on myös erilaisia oppijoita rotujenkin sisällä. Erilaisuus on rikkautta ja antaa erilaisia asioita. Pääasia, että edetään hyvän kautta ja tehdään.

Petra Morbin
Kirjoittaja on itse nyt sivustaseuraajana monessa harrastuksessa ja odottaa taas paluuta ”sorvin äärelle”. Tulin hyvälle mielelle katsellessani vanhoja luvia tähän. Harmi vain, kun 90-luvulla ei kulkenut kamera mukana koiratreeneissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *