Kennelnimi 27 vuotta!

19.7. tulee kuluneeksi 27 vuotta siitä, kun meille myönnettiin Raappavuoren kennelnimi. Siihen aikaan piti molempien käydä Kennelliiton järjestämä kasvattajakurssi, jonka jälkeen kennelnimi anottiin Suomen Kennelliitosta. Sama käytäntö on nykyäänkin, mutta välillä ei kursseja kennelnimen saamiseksi vaadittu. Omia pentueita meillä on ollut vasta 11, kolme dobermannille ja kahdeksan snautserille, mutta koko ajan olemme olleet tiiviisti koiraharrastuksessa mukana tietojamme päivittäen eikä tuttavapiiristämme ole puuttunut kasvattajia, joiden työhön olemme saaneet ihan runsain mitoin ja näppituntumalla tutustua. Koiria huushollissamme on ollut aina, normaalin ja kohtuuhektisen yrittäjäperhe-elämän seassa on 30 vuoden aikana ehtinyt tuvassa pyöriä viisi dobermannia, yksi eläkepäivänsä tässä viettänyt kääpiövillakoiranarttu ja useampi snautseri.

Vuosien mittaan on tullut koirahommaa seurattua ja etenkin sen muutoksia. Välillä joutoaikoina seuraan apeana mutu-ohjeita nettisivuilta. Netti on valitettavasti ohittanut kokemusten jaon kasvotusten. Välillä nuo nettipalstojen neuvot kuulostavat olevan yhden kokemuksen tuomia tai kokonaan ilman kokemusta muodostuneita mielipiteitä tai pelkkiä kuulopuheita. Luottakaa kasvattajaan tai muuhun jo enemmän kokemusta saaneeseen koiranomistajaan. Kysykää rohkeasti, osallistukaa luennoille ja kursseille päivittääksenne tietojanne sekä seuraamalla myös muita rotuja kuin omaanne. Tavatkaa muita kasvattajia kiireettömissä hetkissä, sillä se on sitä korvaamatonta tiedonvaihtoa, joka ei tapahdu nettipalstoilla. En kiistä, etteikö monilla palstoilla ole runsaastikin täyttä asiaa kirjoittavia, mutta jotenkin ne vaan tahtovat kadota innokkaampien postailijoitten jalkoihin. Mielipiteitä maailmaan mahtuu ja jokaisella meistä on omat kokemuksensa aina astutusasioista lähtein niin koiralauman välisiin ikäeroihin kuin sukupuolen jakaumiinkin jne. Eläinlääkärien ja tutkimusten mielipiteet ovat taas painavaa faktaa, mutta omakohtaista kokemusta ei korvaa mikään. Rotuja, talouksia, asuinympäristöjä ja ihmisiä on erilaisia, eivätkä kaikki neuvot sovi kaikille.

Oletan, että jokainen pentu on kasvattajalle tärkeä ja jokaisen pentueen eteen tehdään kovasti työtä. Tai ainakin tuttavapiirissäni tehdään, sillä ilman taustatyötä ja arvokasta kokemuksen tuomaa tietoa ei rotuja eteenpäin viedä. Toisaalta, syntyyhän niitä pentuja ihan ilman suunnitelmaakin, kun nuo hommat kaikenlaisia tutkimuksia tai paperitöitä oikeasti tarvitse, sillä aina on luonto tikanpojan puuhun ajanut.

”Yksi kuuli, toinen luuli, kolmas kertoi eteenpäin!”

Jokainen koiranomistaja on esimerkkinä (huonostakin esimerkistä oppii!) kulkiessaan ihmisten ilmoilla. Koiramme ovat aina ihastuttaneet tai ainakin herättäneet jonkinlaista huomiota kanssaihmisisissä ja hauskoja keskusteluja on tullut pidettyä. Ylpeä olen koiristamme ollut, sillä tuttavallisia hännänheiluttajia ovat ja tekevät osaltaan hyvää PR-työtä koiramaisen elämän eteen. Toisinkin on käynyt. Muutama on lähestynyt koiriamme kovin varovaisesti sanoen, että vihaisia ovat? Eri koirarotuja kohtaan on selvästi ennakkoluuloja ja koiraihmisistä osa kulkiessaan niitä korjaa joko muokaten asenteita positiivisempaan suuntaan tai vahvistaen jo olemassa olevia vähemmän mairittelevia ennakkoasenteita.

Kasvattamisasioissa yhden nokisutarin kanssa ei käsitysten korjaaminen mennyt aivan putkeen. Tuumasi ensimmäisenä tupaan tullessaan, että juuri tuollainen isompi on hyökännyt joskus päin näköä ja suojautuessaan ottanut kunnon puremat käsivarteensa arpiaan esitellen. Harmillista. Laitoin koirat pihalle häiritsemästä vaikkeivät noteeraa sen kummemmin noita kävijöitä alkutarkastuksen jälkeen, jollei ihminen ei rapsuta. Tämä sutari oli meillä ensi kertaa ja suotakoon työmiehille aina työrauha. Kauheatahan se on sutaroida, jos pelkohiki selkää pitkin valuu ja ymmärrän pelot täysin. Minäkin pelkään useita asioita enkä pysty mihinkään keskittymään, jos ne siinä silmien alla ovat. Tällä hetkellä hirvittelen ampiaispesää pyykkitelineen vieressä maassa ja hiljaa nakkelin pyykit narulle. Ääneti meinaan hakeakin ne, jahka joskus kuivuvat. Ehtivät nuo viheliäiset tuikata Sököä ja Herttaa, mutta onneksi ilman isompia kuin hetkellisiä kutisemisseuraamuksia. Palaan nokisutariin. Nokisutarin kanssa käytiin siinä sutaroinnin lomassa kevyttä jutustelua ja hän kehui kaverillaan olevan vahtina oikein kunnon rotukoiran, sellaisen sakemannin ja jonkun taistelukoiran yhdistelmän. Minä siihen tuumasin, että eihän se ole rotukoira, jos erirotuiset vanhemmat? Näppärästi kävi sutarin vastaus, jotta kyllä se vaan on! Se on ihan kunnon rotukoira, kun molemmat vanhemmat ovat rotukoiria vaikkei niillä mitään papereita ole. Ne paperithan maksavat paljon ja kaveri otti sen vahtikoiran sellaisesta normaalista kodista eikä mistään kennelistä, kun ne kennelit sellaisia pentutehtaita. Minä olin hetken kovin sanaton….

Fakta on, että kennelit ja pentutehtaat ovat menneet hieman sekaisin koiratoimintaan vähemmän perehtyneiltä ihmisiltä. Tässä olisi niin Kennelliitolla kuin kaikilla kasvattajille tekemisen paikkaa. Sutarin mieltä en ehkä saanut vääntämisestä huolimatta käännytettyä, mutta jos valaisisimme yleisen keskustelun lomassa kennelnimi-sanan tuntemusta, niin osaltamme varmasti vähentäisimme myös ns. pimeitten, valitettavasti usein myös erittäin sairaitten ja surkeissa oloissa kasvaneitten pentujen tuontia Suomeen. Näitä tuotoksia löytyy myös Suomesta ja niin kauan kuin sellaisissa oloissa kasvaneille koirille riittää kysyntää, niin kauan niitä myös tuotetaan. Pelastamalla yhden nappisilmän huonoista oloista tekee tilaa uusille tuotettaville.

Kennelnimen myöntöpäivää saa ja pitää juhlia, jottei mistään päivästä juhlaa puutu tai jotain aihetta löytyy pullakahveille! Aurinko ei tällä hetkellä paista eikä lämmintäkään ole, mutta hellittely lämmittää joka päivä – nauttikaa niin toisistanne kuin karvaisista kavereistannekin!

Jihaa, kahdeksan viikon ikään!!

Tarja Tervonen

Kennel Raappavuoren