Minä olen LEX

Kokonaista 15 viikkoa nuori saksanpaimenkoiran alku. Minä muutin tänne Suomeen alkukesällä. Olen kuulemma ihan siniveristä sukua. Vaikka en kyllä tiedä siitä… Ilkeämielinen kissa raapaisi minua kuonosta ja ihan punaista siitä naarmusta tullut veri oli. Onneksi me saksanpaimenkoiranuorukaiset ei paljon piitata pikku kolhuista. Tekevälle sattuu. Ja paljon tekeville sattuu useammin.

Minä olen Lex. Kuva Tanja Paasio

Sain tehtäväksi kertoa erilaisista palveluskoiraharrasteista, joihin sinäkin voit oman pentusi kanssa osallistua. Koska en sattuneesta syystä ole itse päässyt vielä kaikkea kokeilemaan, niin kannattaa kurkistaa sellaisen Kennelliiton tai Palveluskoiraliiton sivuille. Sieltä löydät paljon lisätietoa ja jos et tajua niin on siellä kai joku puhelinnumerokin mihin voi soittaa. Päiväsaikaan tietenkin.

Suojelu on meille saksanpaimenkoirille ihan paras juttu. Minun isä ja emo onkin sellaisia suojelukoiria. Ihan niin kuin niiden vanhemmat ja taas niiden vanhemmat. Voi niitä esi-isiä olla enemmänkin mutta kun minä osaan laskea vasta kymmeneen! Meidän on tarkoitus suojella meidän perheitä ja niiden tavaroita rosvoilta. Se suojelujuttu ei tule ihan itsestään vaikka olisi luonnostaan lahjakas. Siksi me harjoitellaan sitä sellaisella koulutuskentällä, missä se rosvoksi pukeutunut odottaa sinua. Se pomppii hauskasti ja joskus se huutaakin. Sitä pitää säikytellä haukkumalla. Kun se sitten pelästyy ja juoksee karkuun, voit olla tosi tyytyväinen itseesi. Joskus se rosvo kuitenkin kääntyy takaisin ja tulee tosi lähelle. Silloin täytyy ottaa järeät hampaat käyttöön ja tarttua krokotiilin otteella sen käteen. Jos pidät kiinni tosi kovaa ja täysin hampain niin sen rosvon käsi irtoaa ja sinä saat tehdä sillä kädellä mitä haluat. Minä ajattelin kerätä niitä meidän autotalliin. Pahan päivän varalle. Jos joltain puuttuu käsi niin minä voin sitten lahjoittaa sellaisen. Tulee hyvä mieli kun voi olla avuksi! Sellaisia me Palveluskoirat ollaan.

Jos pidät kiinni tosi kovaa ja täysin hampain niin sen rosvon käsi irtoaa ja sinä saat tehdä sillä kädellä mitä haluat.

Sitten on jäljestäminen. Siinä on tarkoituksena etsiä metsään kadonnut ihminen. Tai joskus eläinkin. Voiko muuten hirvet eksyä? Jäljestämistä harjoitellaan siten että ihminen kävelee pellolla ristiinrastiin ja tiputtelee jalanjälkiinsä makoisia makkaranpaloja. Ensin ne makkarat on tärkeitä. Mutta kun olet tarpeeksi kauan harjoitellut niin sitten onkin jo ihan parasta vain se etsiminen. Aina sieltä jäljeltä ei löydy mitään mainittavaa. Mutta yrittämisestäkin palkitaan. Lopuksi saa aina jotain hyvää syötävää. Niin kuin lihapullia tai sellaista.

Viesti on sitten sitä kun sotien aikana me koirat kuljetettiin rintamien välillä kirjelappusia kaulapannoissa. Onneksi nyt ei ole sitä sotaa mutta idea on sama. Voi vaikka lähettää lapun isännälle että heti kotiin sieltä. Ruoka on ollut pöydässä jo kolme päivää. Tähän lajiin tarvitaan muuten kaksi ihmistä. Että olisihan se hyvä saada se Isäntäkin kotiin. Harrastusmielessä.

Siniveristen sukua. Lex 14 viikkoa. Kuva Tanja Paasio

Haku. Yhdistä edelliset niin se on siinä. Minun kaveri Brando löysi kerran metsästä mummon. Sillä oli auto hukassa. Brando vei mummon sen Emännän luokse joka etsi sen hukkaantuneen auton. Mummo ja Brando söi sillä aikaa eväitä. Taskulämpimiä meetwurstileipiä lujalla voilla.

Vesipelastus. Siinä pitää ensin osata uida. Mutta sitten vaan uidaan ympyrää ja tuodaan hukkuvia korvasta rannalle. Aika rivakasti. Nopeus on valttia tässä lajissa. Ne hukkuneet kun ei elä välttämättä kauaa.

Ja sitten on se tärkein. Eli tottelevaisuus. Siinä on vaikka mitä muistamista. Pitää oppia istumaan Emännän vasemmalla sivulla. Ja kulkea ihan sen jalassa kiinni. Ei saa yhtään edistää tai jätättää vaikka menisi kissa ohitse. Sitten pitää osata istua ja mennä maahan ja mikä vaikeinta, pysyäkin siellä ikuisuudelta tuntuvan ajan. Jotkut edistyneet osaa kiivetä ja hypätä esteiden yli. Ne saa suorituksestaan palkaksi sellaisen ison puukapulan jonka ne joutuu kyllä heti antamaan pois. Ehkä ne saa sitten kotona sen takaisin. Kaikista tärkeintä on se ettei saa yhtään näyttää kuonoa. Pitää olla tosi kiltisti ja rauhallisesti. Vaikka sinun edessä irvistelisi Tosi Ruma Koira. Suututukseen tai sitten kisajännitykseen auttaa kun kuvittelet sen Ruman Koiran ilman turkkia. Sellaiseksi nahkasillaan olevaksi. Huumori auttaa tilanteessa kuin tilanteessa!

Tuota tottelevaisuutta voi harrastaa sitten ihan pikanakin jos on vain vähän aikaa. Se on nimeltään Rally-toko. Siinä mennään ihan formulavauhtia. Muuten sama.

On niitä lajeja sitten muitakin mutta minä en niistä tiedä. Paitsi kanttarelli-urheilusta. Pääsin meidän Doritin kanssa metsään niitä etsimään. Doritt löysi ja minä talloin ne. Että Doritilla olisi lisää tekemistä. Kiva retki oli!

Mutta eikun siis harrastamaan ja muistakaa lepäilläkin ettei tule sellaista ylikuntoa. Minun isoveli Rommel osaa muuten levätä ihan missä vaan ja koska vaan. Sillä on hyvät unenlahjat ja hermot kunnossa.

Rommel lepää. Kuva Tanja Paasio

Kivaa harrastuskesää toivottaa Sinun Lex  (Otello de Coroninas)

 

 

Saksanpaimenkoira – ystäväni

Saksanpaimenkoira on rotu, jonka meistä jokainen tunnistaa. Toisten mielestä se on koirien ehdotonta aatelia, toisten mukaan varoittava esimerkki jalostuksella pilatusta rotukoirasta. Mutta miksi saksanpaimenkoira on juuri minulle se Ensimmäinen kaikkien rotujen joukosta? Koska se on älykäs, voimakas, rohkea, kunnioitusta herättävä ja uskollinen kuolemaansa saakka. Koira isolla K:lla.

Saksanpaimenkoira on kehitetty Saksassa 1900- luvun vaihteessa sen aikaisista paimenkoiratyypeistä. Tavoitteena oli luoda palveluskoira, jolla on edellytykset vaativiin suorituksiin. Rotu saavutti nopeasti suuren suosion erinomaisten käyttöominaisuuksiensa vuoksi. Maailmansotien aikana näiden koirien rintamilla tekemät uroteot tekivät rodusta maailmanlaajuisesti tunnetun. Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti.

Kannan voimakas ja nopea kasvu laski valitettavasti sen tasoa eri puolilla maailmaa. Siksi rotumme saksalainen kattojärjestö (SV) on pyrkinyt alusta asti ohjaamaan jalostusta. Rodun yleisen tilan parantamiseksi perustettiin Saksanpaimenkoirien Maailmanunioni (WUSV) vuonna 1975. Jäsenmaita on tällä hetkellä 82. Jokaisella jäsenmaalla on lisäksi oma rotua harrastava järjestönsä, joka ohjaa jalostusta SV:n asettamien suurten suuntaviivojen mukaisesti. Suomessa tätä tehtävää hoitaa Suomen Kennelliiton alainen rotujärjestömme Saksanpaimenkoiraliitto ry., joka jakautuu lukuisiin aluekohtaisiin alajaostoihin.  Liitto ja sen alaosastot tarjoavat jäsenilleen koulutusta ja opastusta sekä järjestävät vuosittain erikoisnäyttelyitä ja kilpailuja.

Saksanpaimenkoira on maailman suosituin palveluskoira. Se on vahvahermoinen, tarkkaavainen, valpas, uskollinen ja ehdottoman lahjomaton. Se on tottelevainen ja hyväntahtoinen muita ihmisiä ja eläimiä kohtaan. Hyvän koulutettavuutensa ansiosta se suorittaa kaikki sille annetut tehtävät innokkaasti. Se on rohkea, kova ja taistelutahtoinen ja kykenee puolustamaan itseään, ohjaajaansa ja tämän omaisuutta. Saksanpaimenkoira on jalomuotoinen ja ylväs koira, josta huokuu sen vuosisatainen historia ihmisen palveluksessa.

Kuvassa on yksi kantakoiristani, Saksantuonti FI&EE MVA Rommel von Arlett BH AD IPO1 Erikoisnäyttely Suomi, Saksa SG luokassa 18-24 kk.

Rodun terveystilanne puhuttaa Suomessakin. Mitä asialle on tehty? Rodulla esiintyviä luuston kasvuhäiriöitä pyritään vastustamaan perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelman, PEVISA:n avulla. Jalostukseen käytettäviltä koirilta vaaditaan viralliset röntgenkuvaustulokset lonkkien, kyynärien ja selän osalta. Tätä ohjelmaa on toteutettu eri muodoissaan jo vuosikymmenien ajan. Kannan parantamiseksi on Suomeen tuotu runsaasti jalostuskoiria nimenomaan Saksasta. Siellä kriteerit jalostukseen käytettäville koirille ovat erittäin tiukat. Niiden tulee olla terveluustoisia, erikoisnäyttelyssä palkittuja, suojelukokeen suorittaneita sekä jalostustarkastettuja. Saksanpaimenkoiraliitto kannustaa meilläkin koiranomistajia tutkituttamaan koiransa ja osallistumaan niiden kanssa näyttelyihin ja kokeisiin.

Saksanpaimenkoiralla on kaksi karvamuunnosta, pitkä- ja lyhytkarvainen. Näitä saa meillä risteyttää keskenään. Rotumme on  jakautunut ns. näyttely- ja käyttölinjaisiin koiriin. Kummassakin linjassa on omat hyvät ja huonot puolensa ja kummallakin on omat kannattajansa. Rodun harrastajat valikoivat koiransa omien mieltymystensä mukaan. Kumpikaan linja ei ole toista parempi – ne ovat vain erilaisia.

Kuvassa pitkäkarvainen narttumme PMV-13, TLNW-13 Millan Doritt. Koiralla on myös useita luokkavoittoja rodun erikoisnäyttelyistä.

Rodussa näkee valitettavasti joskus liioiteltuja piirteitä omaavia yksilöitä. Koiranäyttelyissä arvostelevia ulkomuototuomareita on kehotettu kiinnittämään aiempaa enemmän huomiota siihen, ettei rakenteeltaan ääripään tyyppejä edustavia, ylikulmautuneita ja kooltaan  huomattavan suuria koiria enää palkittaisi. Asiaan suhtaudutaan siis erittäin vakavasti. Tärkeää on muistaa, että me kasvattajat ja harrastajat haluamme vilpittömästi työskennellä yhdessä tämän suuresti rakastamamme rodun hyväksi, linjamieltymyksistä huolimatta.

Pieni saksanpaimenkoira on huvittava isoine tassuineen ja korvineen. Leppoisan ulkokuoren alla sykkii kuitenkin rautainen sydän!

Tätä kirjoittaessani talomme vanhin saksanpaimenkoira Aura (Millan Maria Aurora), jo superveteraani-ikäinen, makaa jaloissani pöydän alla. Välillä se tönäisee minua kuonollaan muistuttaen olemassaolostaan. Katsoessani sitä näen siitä huokuvan voiman, suunnattoman älykkyyden ja elämän tuoman viisauden.  Saksanpaimenkoira luotiin palvelemaan ihmistä. Lukemattomia koirasukupolvia myöhemmin Auran ruskeisiin silmiin katsoessani niistä voi lukea: ”Mitä minä voin tänään tehdä puolestasi?” Tunnen onnea ja syvää kiitollisuutta siitä, että saan omistaa tällaisen koiran ja olla osa suurta maailmanlaajuista saksanpaimenkoirayhteisöä. Minun elämäni, onneni, Ystäväni – saksanpaimenkoira.

 

Kirjoittaja Tanja Paasio on pitkän linjan koirankasvattaja. Pitää myös  kissoista, mutta pelkää hevosia. Harrastaa puutarhanhoitoa ja lukemista. Asuu maaseudulla perheensä kanssa vanhassa kansakoulussa, jonka kunnostaminen ei tule ikinä valmiiksi.