Minä olen LEX

Kokonaista 15 viikkoa nuori saksanpaimenkoiran alku. Minä muutin tänne Suomeen alkukesällä. Olen kuulemma ihan siniveristä sukua. Vaikka en kyllä tiedä siitä… Ilkeämielinen kissa raapaisi minua kuonosta ja ihan punaista siitä naarmusta tullut veri oli. Onneksi me saksanpaimenkoiranuorukaiset ei paljon piitata pikku kolhuista. Tekevälle sattuu. Ja paljon tekeville sattuu useammin.

Minä olen Lex. Kuva Tanja Paasio

Sain tehtäväksi kertoa erilaisista palveluskoiraharrasteista, joihin sinäkin voit oman pentusi kanssa osallistua. Koska en sattuneesta syystä ole itse päässyt vielä kaikkea kokeilemaan, niin kannattaa kurkistaa sellaisen Kennelliiton tai Palveluskoiraliiton sivuille. Sieltä löydät paljon lisätietoa ja jos et tajua niin on siellä kai joku puhelinnumerokin mihin voi soittaa. Päiväsaikaan tietenkin.

Suojelu on meille saksanpaimenkoirille ihan paras juttu. Minun isä ja emo onkin sellaisia suojelukoiria. Ihan niin kuin niiden vanhemmat ja taas niiden vanhemmat. Voi niitä esi-isiä olla enemmänkin mutta kun minä osaan laskea vasta kymmeneen! Meidän on tarkoitus suojella meidän perheitä ja niiden tavaroita rosvoilta. Se suojelujuttu ei tule ihan itsestään vaikka olisi luonnostaan lahjakas. Siksi me harjoitellaan sitä sellaisella koulutuskentällä, missä se rosvoksi pukeutunut odottaa sinua. Se pomppii hauskasti ja joskus se huutaakin. Sitä pitää säikytellä haukkumalla. Kun se sitten pelästyy ja juoksee karkuun, voit olla tosi tyytyväinen itseesi. Joskus se rosvo kuitenkin kääntyy takaisin ja tulee tosi lähelle. Silloin täytyy ottaa järeät hampaat käyttöön ja tarttua krokotiilin otteella sen käteen. Jos pidät kiinni tosi kovaa ja täysin hampain niin sen rosvon käsi irtoaa ja sinä saat tehdä sillä kädellä mitä haluat. Minä ajattelin kerätä niitä meidän autotalliin. Pahan päivän varalle. Jos joltain puuttuu käsi niin minä voin sitten lahjoittaa sellaisen. Tulee hyvä mieli kun voi olla avuksi! Sellaisia me Palveluskoirat ollaan.

Jos pidät kiinni tosi kovaa ja täysin hampain niin sen rosvon käsi irtoaa ja sinä saat tehdä sillä kädellä mitä haluat.

Sitten on jäljestäminen. Siinä on tarkoituksena etsiä metsään kadonnut ihminen. Tai joskus eläinkin. Voiko muuten hirvet eksyä? Jäljestämistä harjoitellaan siten että ihminen kävelee pellolla ristiinrastiin ja tiputtelee jalanjälkiinsä makoisia makkaranpaloja. Ensin ne makkarat on tärkeitä. Mutta kun olet tarpeeksi kauan harjoitellut niin sitten onkin jo ihan parasta vain se etsiminen. Aina sieltä jäljeltä ei löydy mitään mainittavaa. Mutta yrittämisestäkin palkitaan. Lopuksi saa aina jotain hyvää syötävää. Niin kuin lihapullia tai sellaista.

Viesti on sitten sitä kun sotien aikana me koirat kuljetettiin rintamien välillä kirjelappusia kaulapannoissa. Onneksi nyt ei ole sitä sotaa mutta idea on sama. Voi vaikka lähettää lapun isännälle että heti kotiin sieltä. Ruoka on ollut pöydässä jo kolme päivää. Tähän lajiin tarvitaan muuten kaksi ihmistä. Että olisihan se hyvä saada se Isäntäkin kotiin. Harrastusmielessä.

Siniveristen sukua. Lex 14 viikkoa. Kuva Tanja Paasio

Haku. Yhdistä edelliset niin se on siinä. Minun kaveri Brando löysi kerran metsästä mummon. Sillä oli auto hukassa. Brando vei mummon sen Emännän luokse joka etsi sen hukkaantuneen auton. Mummo ja Brando söi sillä aikaa eväitä. Taskulämpimiä meetwurstileipiä lujalla voilla.

Vesipelastus. Siinä pitää ensin osata uida. Mutta sitten vaan uidaan ympyrää ja tuodaan hukkuvia korvasta rannalle. Aika rivakasti. Nopeus on valttia tässä lajissa. Ne hukkuneet kun ei elä välttämättä kauaa.

Ja sitten on se tärkein. Eli tottelevaisuus. Siinä on vaikka mitä muistamista. Pitää oppia istumaan Emännän vasemmalla sivulla. Ja kulkea ihan sen jalassa kiinni. Ei saa yhtään edistää tai jätättää vaikka menisi kissa ohitse. Sitten pitää osata istua ja mennä maahan ja mikä vaikeinta, pysyäkin siellä ikuisuudelta tuntuvan ajan. Jotkut edistyneet osaa kiivetä ja hypätä esteiden yli. Ne saa suorituksestaan palkaksi sellaisen ison puukapulan jonka ne joutuu kyllä heti antamaan pois. Ehkä ne saa sitten kotona sen takaisin. Kaikista tärkeintä on se ettei saa yhtään näyttää kuonoa. Pitää olla tosi kiltisti ja rauhallisesti. Vaikka sinun edessä irvistelisi Tosi Ruma Koira. Suututukseen tai sitten kisajännitykseen auttaa kun kuvittelet sen Ruman Koiran ilman turkkia. Sellaiseksi nahkasillaan olevaksi. Huumori auttaa tilanteessa kuin tilanteessa!

Tuota tottelevaisuutta voi harrastaa sitten ihan pikanakin jos on vain vähän aikaa. Se on nimeltään Rally-toko. Siinä mennään ihan formulavauhtia. Muuten sama.

On niitä lajeja sitten muitakin mutta minä en niistä tiedä. Paitsi kanttarelli-urheilusta. Pääsin meidän Doritin kanssa metsään niitä etsimään. Doritt löysi ja minä talloin ne. Että Doritilla olisi lisää tekemistä. Kiva retki oli!

Mutta eikun siis harrastamaan ja muistakaa lepäilläkin ettei tule sellaista ylikuntoa. Minun isoveli Rommel osaa muuten levätä ihan missä vaan ja koska vaan. Sillä on hyvät unenlahjat ja hermot kunnossa.

Rommel lepää. Kuva Tanja Paasio

Kivaa harrastuskesää toivottaa Sinun Lex  (Otello de Coroninas)

 

 

Koiran kanssa hyödyksi – tavoitteena etsintäkoirakon ura

En ymmärtänyt, minkälaiseen haasteeseen tartuin, kun päätin ottaa itselleni ensimmäisen koiran, valita roduksi parsonrussellinterrierin ja pyrkiä etsintäkoiran (myös ”pelastuskoiran”) ohjaajaksi. Nyt noin neljän vuoden jälkeen voin todeta, että matka on ollut pitkä ja kivinen.

Ensisijaisesti lähdin hankkimaan koiraa elämänmuutoksen tukijaksi ja liikkumiseen kannustajaksi. Samalla ajattelin, että olisi hienoa, jos pystyisin olemaan koirani kanssa jotenkin hyödyksi. Olin jo vuosia harrastanut ensiapuryhmätoimintaa eri paikkakunnilla ja tutustunut myös Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaan etsintäkurssin ja muutamien harjoitusten kautta. Tällä ajatuksella lähdin valitsemaan koiraa – josko meistä jonain päivänä tulisi oikea etsintäkoirakko.

Etsin pientä tai pienehköä rotua, joka paitsi liikuttaisi emäntää, myös jaksaisi puurtaa etsintätöissä. Päädyin selvittelemään parsonrussellinterrierin hankintaa Kennel Green Perry’sin Petra Morbinin pakeille. Petra nauroi koiranhankinnan SWOT-analyysilleni (vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet, uhat), mutta jaksoi vastailla kysymyksiini parsonin ominaisuuksista. Otin myös yhteyttä etsintäkoirana toimineen parsonin ohjaajaan, ja toiseenkin parsonien kanssa ihmisetsintää harrastaneeseen. Minulle kerrottiin eduista ja haasteistakin, mutta ylpeästi ajattelin ne selättäväni. Niinpä meille muutti parsonpoika Arvi.

Näin jälkikäteen ajatellen, itsenäiseen työskentelyyn tarkoitettu, sitkeä luolakoira ei taatusti ollut helpoin vaihtoehto aloittaa etsintäkoiraohjaajaksi kouluttautumista. Kokeneempi ohjaaja olisi varmasti osannut alusta asti kouluttaa itsenäistä ja riistaviettistä koiraa. Minä vein pennun metsään, ja nenä vei sen riistan jäljille. Tietoni pelastuskoiran ominaisuuksista rajoittuivat lähinnä siihen, että koiran pitää irrota ohjaajastaan eikä sen ole hyvä ”kysellä” liiaksi ohjaajalta neuvoja, joten en liiaksi huudellut koiraa sen ollessa vapaana. Pentukursseista yms. huolimatta koirankouluttajan taitoni koostuivat lähinnä komentamisesta ja pakottamisesta, eikä yhteistyöstä koiran kanssa ollut tietoakaan. Niinpä sain mitä tilasin; ei-hallinnassa olevan koiran, jota ei voinut päästää lainkaan vapaaksi, tai muuten se lähti riistan jäljille.

Parsonissa, ainakin tässä omassa koirassani, on myös etsintäkoiraksi hyviä ominaisuuksia ihan luonnostaan. Koira on saalisviettinen ja aktiivinen, joten etsintätehtävällä pitkäkestoisuus, olosuhteet tai muut epämukavuudet eivät helposti saa koiraa luopumaan tehtävästä. Pieni koko on joissakin maastoissa haitta, esimerkiksi jos nuoria puita on kaadettu ja jätetty maatumaan. Koira on kuitenkin ketterä ja varmajalkainen, se kiipeää mielellään ja menee luolakoirana pelottomasti ahtaisiinkin paikkoihin. Etsintäkoiran tulee kyetä toimimaan kaikenlaisilla alustoilla. Itsenäisyydestä ja ei-ohjaajaherkkyydestä on hyötyä, kun koira pystyy hajun saadessaan ”vastustamaan” ohjaajansa rintamasuuntaa. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna jokin toinen rotu olisi voinut olla helpompi kokemattomalle ohjaajalle. Tästä ehkä kertoo se, että edustamme koirani kanssa kaksin yhdistyksemme terrieriosastoa. Ohjaajan kanssa yhteistyötä tekevä rotu, saalisviettinen, keskikokoinen, liikkumaan luotu, säänkestävä – tässä on esimerkkejä monen ohjaajan valintakriteereistä koiralle. Toki yksilökin vaikuttaa, ja myös sekarotuisia etsintäkoiria on paljon koulutettu hälytystasolle asti.

Etsintäkoiraksi harjoitteleva Arvi on löytänyt maalihenkilön puutason alta ja odottaa, että maalihenkilö antaa sille palkkion purkista. Kuva: Anna Kaipanen

Kokeneempi koiraihminen saisi varmasti koulutettua parsonista hyvän etsintäkoiran. Parsoneita on tällä hetkellä virkakoirina noin viisi kappaletta, ja ne toimivat poliisin, Puolustusvoimien ja Rikosseuraamuslaitoksen erikoisetsintäkoirina. Rajavartiolaitoksellakin parsoneita on ollut. Oikeissa käsissä parson on melkoinen tehopakkaus pieneksi työkoiraksi.

Etsintäkoiran ohjaajan taidot ovat myös tärkeitä. Sitoutuneisuus ja auttamisen motivaatio vievät eteenpäin, kun epäonnistumiset ottavat päähän tai kurjassa säässä metsässä piilottelu tympii. Pitäisi osata suunnistaa, antaa ensiapua, viestiä viisaasti, eikä hyvästä henkisestä ja fyysisestä kunnostakaan olisi haittaa. Tärkein etsintäkoiran ohjaajan taito lienee kuitenkin koiranlukutaito, ja sitä ei kaiketi voi oppia kirjoista. Miltä oma koira näyttää, kun se saa hajun ihmisestä? Heikon hajun, entä vahvan hajun? Miten se reagoi esineeseen? Miltä näyttää kaksi tuntia vanhan jäljen ajaminen, entä seitsemän tuntia vanhan? Mitä tarkoittaa, jos koira pysähtyy ja syö heinää? Mistä erottaa, onko koiralla työn alla ihmisen vai eläimen jälki? Näiden kysymysten selvittämiseen auttavat vain lukemattomat tunnit katsellen omaa ja toisten koiria tekemässä nenätyötä, ja kokeneempien antamat vinkit ja neuvot. Lisäksi pitäisi osata huoltaa koiran ja omaa kuntoa niin, että molemmat säilyisivät työkykyisinä.

Monta vuotta ja lukuisia koiran kanssa ja ilman koiraa metsissä, taajamissa ja rakennuksissa vietettyjä tunteja on kulunut. Olen opiskellut operantin ehdollistamisen ja positiivisen vahvistamisen keinoja. Olen luopunut kissoistani, jotta kaikille eläimille saataisiin stressittömämpi elämä, ja minulle myös. Hiljalleen olemme saaneet rakennettua koiran kanssa jonkinlaista yhteistyötä ja kontaktinpitoa ja näin vahvistettua lähellä pysymistä. Luottamus siihen, että etsintäkoiran univormu päällään koira valitsee ihmisen hajun riistan sijaan, on vahvistunut. En olisi päässyt tähän tilanteeseen ilman oman treeniryhmäni jäsenten ja lehmänhermoisten kouluttajieni apua.

Minua on auttanut paljon myös tavoitteiden ja osatavoitteiden asettaminen sekä treenipäiväkirjan pitäminen. Ensin määritellään, millainen olisi itselle optimaalinen työkaveri, etsintäkoira. Sitten pohditaan, mitä asioita vahvistamalla tuohon tavoitteeseen olisi mahdollista päästä. Asetetaan puolivuotistavoite. Seurataan tavoitteen toteutumista. Iloitaan, kun tavoite on saavutettu. Suunnitellaan jokaiselle kerralle osatavoitetta tukeva treenin sisältö; mitä on sillä kerralla tarkoitus harjoitella. Asetetaan tavoiterima niin, että voidaan saada enimmäkseen onnistumisia. Treenin lopuksi mietitään ryhmäläisten kanssa yhdessä, mikä meni hyvin, mikä huonosti, ja mitä ensi kerralla harjoitellaan. Minä kirjaan havainnot ylös treenipäiväkirjaan ja myöhemmin Exceliin. Pikkuhiljaa olen oppinut itsekin arvioimaan tekemistämme ja suunnittelemaan seuraavia askelia treenaamisessa. Treenipäiväkirjan pitämisessä on sekin hyvä puoli, että edistymisen todella näkee, ”puoli vuotta sitten treenasimme vielä noita juttuja”. Etsintäkoiran ohjaajaksi kouluttamisessa ehkä vaikeinta on kouluttaa itseään niin, että voisi kouluttaa koiraansa.

Meillä on vielä pitkä matka edessämme, jos etsintäkoirakoksi mielimme. Koira on nyt 4,5-vuotias eikä sen hallinta edelleenkään ole toivottavalla tasolla. Ihmisen löydön jälkeisen ilmaisemisen kouluttaminen on pahasti kesken. Partioinnista (ilmavainutyöskentelystä) ja jäljestyksestä on vasta alkeet hallussa, ja taajamassa työskentelyssä on liikaa pahoja häiriöitä. Kaikki kokeet ja viranomaisen käyttöönottotarkastus ovat tietenkin suorittamatta. Voi siis olla, että emme parsonini kanssa koskaan valmistu hälytyskelpoiseksi etsintäkoirakoksi, mutta jääräpäisen ohjaajan ja sitkeän parsonin koirakko ei helposti luovuta. Omalla osallistumisellani koiratoimintaan olen kuitenkin ollut avuksi toisten koirakoiden etenemisessä. Etsintätehtävillä koirapartion suunnistajana tai muussa roolissa toimiminen auttaa sekin kadonneita.

Ehkä kuitenkin olen jo nyt onnistunut koiranhankinnan tavoitteissani – koira liikuttaa minua, ja koiraharrastukseni kautta voin olla muille hyödyksi. Tärkeintä kai onkin matka, ei perille pääseminen.

Menestys on tiimityötä

Koira on pitkäaikainen ystävä ja elinkumppani. Koirien kautta saatavat ihmiskontaktit voivat olla elinikäisiä. Olen saanut useita ystäviä, lasteni kummeja ja harrastuskavereita ympäri maailmaa koirien kautta. Kuva Petra Morbin

Hyvällä urheilijalla on ympärillään tiimi ammattilaisia tukemassa toimintaa ja viemässä sitä eteenpäin. Huippu-urheilussa on ymmärretty kauan sitten, että menestys on tiimityötä. Urheilijan tai joukkueen ympärille on kerätty oman alansa asiantuntijoista koostuva tiimi, jotka omalta osaltaan auttavat kohti tavoitteita. Kukaan kasvattaja ei voi yksinään tuottaa priimaa ilman apuverkostoa ja muita kasvattajia. Somen aikana vertaistukea ja sparrausta on hyvin saatavilla onlinessa, mutta sen kääntöpuoli on mustavalkoisen ajatusmaailman lisääntyminen ilman hands on –tuntemista.

Hyvässä tiimissä voi ongelmakohdistakin keskustella rakentavasti ja miettiä yhdessä, miten edetä. Hyvä tiimi tuo esiin erilaisia näkökulmia ja auttaa löytämään ratkaisuja. Hyvässä tiimissa ihmisillä on erilaisia vahvuuksia. Hyvässä tiimissä iloitaan toisten onnistumisista ja autetaan haasteissa. Hyvän tiimin energia tuo sellaista voimaa, jolla mennään läpi vuorten ja merien –tai ainakin on kivaa yrittäessä. Hyvä tulos yhdellä ei ole toiselta pois. Hyvin toimiva tiimi vie rotua tai lajia eteenpäin ja haastaa asetettujen tavoitteiden saavuttamista muillakin. Näin nostetaan tasoa ylöspäin laajemmassa mittakaavassa.

Tiimityö on myös yhteishengen luomista. Hyväenergiseen joukkoon on kiva kuulua ja olla osana. Hyvässä koiraporukassa kukaan ei kysele sosioekonomista asemaasi. Hyvässä tiimissä saa ja annetaan.

Tavoitteellista tekemistä

Urheilussa on lajista riippumatta usein helpompaa asettaa tulostavoite, kuin koiran kasvatuksessa. Kasvattajat määrittelevät tavoitteensa esim. kotisivuillaan yleensä ”terveitä ja rodunomaisia” tai ”tavoitteellista kasvatusta” –tyylisillä lauseilla. Olen myös omalta kohdaltani miettinyt, mitkä tavoitteet asetan kasvatustyölleni milläkin aikavälillä. Jotta kasvatustyö on tavoitteellista, pitää realistisesti miettiä ne tavoitteet lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Varsin usein törmää siihen, että tavoitteita mietitään omassa kasvatus työssä eikä niinkään vahvasti koko rodun tavoitteena tai suhteessa rotuun. Terveyden ja rodunomaisuuden pitäisi olla perusehto koko kasvatustyölle.

Yksi kasvattajaurani tähtihetkistä: World Terrier Show ja parsoneiden erikoisnäyttely 2015 Helsinki. ROP ja ROP-käyttökoira Green Perry’s Butterfly ja Petra Morbin, VSP-käyttökoira ja SERT Green Perry’s Boomer ja Annina Myllyaho, ROP-kasvattaja kennel Green Perry’s. Molemmat koirat ovat usean lajin valioita, terveitä ja ihania perheenjäseniä.

Omia asetettuja ja saavutettuja tavoitteita on vuosien mittaan ollut yksittäisillä koirilla eri lajeista esim. valioitumiset (näyttelyt ja käyttölaji), jossain tietyssä kilpailussa menestyminen sekä jatkojalostusmahdollisuudet ja visiot. Kasvatuksessa asetettuja tavoitteita on ollut mm. Vuolasvirta –palkinto ja rodussa Vuoden Kasvattaja –palkinto. Yksi tärkeimmistä tavoitteistani on ollut saada hyvä verkosto koirien omistajista ja harrastajista. Kaikki eivät halua olla mukana aktiivisesti ja sitäkin pitää kunnioittaa. Osa on aktiivisia somessa ja osa käytännön tekemisissä. He kaikki ovat arvokas osa Meidän Tiimiä. Ilman heitä en tietäisi kasvattieni tai rodun ominaisuuksia arjessa ja harrastuksissa. Ilman heitä tieto terveydestä tai luonteista olisi vain nettilukuja ilman, että tunnen koiria. Ilman heitä koko kasvatustyö tuntuisi paljon vähemmältä. Hyvät koirat eivät ole mitään ilman hyviä ihmisiä ympärillä.

Koiran arvoa ei voi kuitenkaan mitata vain lajeissa vaan kokonaisvaltaisesti elämänlaadussa. Koira voi tuoda mukanaan uusia ihmissuhteita, harrastuksia ja elämäntyyliä. Voisiko olla liian iso tavoite ajatella kokonaisuutta yhteiskunnallisestikin hyödyttävänä harrastuksena? Koira pitää liikkeessä, koiraan kulutetaan, koira voi olla myös työväline/työkaveri.

Koiranpentua miettiessä tulisi nähdä pentujen elinymäristö, tutustua kasvattajaan ja hänen asiantuntemukseensa. Kasvattajasta voi tulla vahva tuki ja yhteistyökumppani. Kuvassa sijoituskoirana ollut Milka, Green Perry’s Milk Maid sijoituspentueensa kanssa.

Eettisyydestä koiran hankinnassa

Ihmisten kulutustottumukset ja tapa käyttää rahaa ovat muuttuneet viime vuosina paljon. Tietoisuus eettisestä tuottamisesta – oli kyse ihan mistä tahansa tuotteesta, on noussut merkittäväksi osaksi arvoja. Kaikki tuntevat Reilun Kaupan, luomun ja lähituottamisen, UTZin jne. Mutta miten tunnistaa eettinen koiran kasvattaja? Huolen kanssa seuraan tietämättömien kuluttajien hankkimia halpoja koiria ”mixejä” ja samalla järkyttävän pentutehtailun tukeminen ja ”rescue” –sanasta on tullut synonyymi kaikille ulkomailta tuotaville sekarotuisille koirille ilman taustojen tarkistamista tai asianmukaisessa kunnossa (tarttuvat taudit ja sairaudet) maahan tuontia.

Ehdotin SuKoKan Annualissa 4/2016 julkaistussa kolumnissani kampanjaa eettisen koirankasvatuksen puolesta ja ilokseni se on saanut tukea. Keskimäärin suomalainen kasvattaja tekee pyyteetöntä työtä aikaa, vaivaa ja kuluja säästämättä. Koiria hoidetaan ammattilaisten käsissä, saavat laadukkaampaa ruokaa kuin omistajansa ja ne harrastavat monipuolisesti huippukouluttajien opeissa. Miten tämä työ saisi itselleen ansaitun arvon? Miten laadukkaan kasvatustyön tukeminen ei ole automaatio, mistä koira halutaan hankkia? Miten koiran hankintavaiheen aikana ei ymmärretä, millainen merkitys voi olla kasvattajan tuella ja aiemmin kuvattulla tiimillä? Vaikka et itse koskaan ajattelisikaan olevasi ”himoharrastaja” tai ”tee papereilla mitään”, niin miksi et haluaisi mieluummin tukea vilpitöntä hyvää työtä rotujen eteen tekeviä ihmisiä kuin todellista pentutehtailua ja päivänvaloa kestämätöntä toimintaa? Netin kautta saa selville paljon ja keskustelemalla ihmisten kanssa löytyy varmasti Sinulle sopiva kasvattaja.

Rakkaudesta koiriin – eettisen koirankasvatuksen puolesta

Petra Morbin

Kirjoittaja uskoo positiivisen energian vaikutukseen ja eteenpäin viemiseen koiramaailmassakin. Kennel Green Perry’s vuodesta 1999. FB Team Green Perry’s.