’Äiti, matolla on pissit!’

Kirjoitin aikaisemmin siitä, miten niitä Onnellisia Rotukoiria aikaansaadaan. Nyt yksi aikaansaannot täällä opettelee perhekoiran aakkosia ja sisaruksetkin lensivät juuri pesästä omien ihanien ihmistensä luokse. Pentuprosessin alku ei ollut täydellinen. menetimme yhden pikkuisen. Sen suolisto ei ollut kehittynyt toimivaksi. Onneksi kaikki neljä muuta ovat olleet koko ajan täynnä terripoweria.

Äitikoira ja pikkuiset ulkoilemassa.

Yksi kiva asia pentuprojektin aikana on ihmiset. Meillä on käynyt paljon ihmisiä kylässä katsomassa pentuja ja pennut ovat varmasti saaneet syliä, rapsutuksia ja lasten seuraa. Nämä pennut ovat ilahduttaneet jo nyt monia ihmisiä ja mekin olemme taas uuden Onnellisia Rotukoiran omistajia. Ajatuksissa on kokeilla useampaakin harrastusta ja näyttelyitä, mutta ennen kaikkea on ilo seurata lapsiamme koirien kanssa. Pennun emä on ollut unelma kaverina kurakeittiöleikeistä yksin olemisen harjoitteluun ja pelottavissa tilanteissa lapsille valtava henkinen tuki. Lapsetkin oppivat vastuuta ja huolehtimista ja nyt myös pienemmät pääsevät opettelemaan pennun koulutuksen kuvioita.

Viimeinen halaus ennen uuteen kotiin muuttoa.

Kuluneella viikolla iso asia on ollut pentujen luovuttaminen. Olemme koko ajan jutelleet, että ne ovat meillä kasvamassa jonkin aikaa. Kaikki uudet perheet ovat käyneet lastenkin aikana kylässä ja meillä on ollut hyvä mieli, että teemme jotain, jolla voimme ilahduttaa ihmisiä ja saamme uusia ystäviä. Itkuilta ei ole vältytty. Olemme kovasti seuranneet kuvia, joita olemme nähtäväksemme pennuista uusissa kodeissaan saaneet. Ja voi mitä iloa onkaan leikkiä oman pennun kanssa! Vaikka äiti olikin tylsä, eikä jokainen kolmesta tytöstä saaneet omaa koiraa vaan yhden yhteisen.

Työtä tämä teettää. Koko pentuprojekti lasten keskellä. Aivan ihania muistoja lapsillekin nämä. Eikä näitä kuvia katsellessa voi muuta kuin tulla hyvälle tuulelle.

Äiti ne tykkää musta!

Petra Morbin

Kirjoittaja on Kennel Green Perry’sin takana ja elää ruuhkavuosia koirien ja lasten ympäröimänä

Pentulaatikon reunalla

Meillä on synnytty ja kerrankin päiväsaikaan. Mikä siinä oikein on, kun pennut tuppaavat aina syntymään yöaikaan ja vielä se suden hetki näyttää olevan tavallisin aika. Nämä päiväsynnytykset ovat tosi harvinaista herkkua, kun ei tarvitse öitä valvoa ja nyt kesällä on vielä valoisaakin. Tämä nyt tapahtunut synnytys oli vielä kuin suoraan oppikirjasta – kaikki sujui vallan mainiosti emon hoidellessa homman ihan itse. Omaksi tehtäväkseni jäi vain lasten laskeminen ja pentulaatikon puhdistus, kun kaikki oli ohi. Ainoa ongelma on tässä tapauksessa se, että emolla on vallan vimmattu halua nyhtää napanuoria, vaikka itse ne katkaisi sopivaksi. Toivotaan, että ne kuivuvat mahdollismman nopeasti ja ongelma poistuu päiväjärjestyksestä.

”Ensimmäiset pentumme syntyivät vuonna 1971 ja vieläkin muistan sen tunnelman, kun pentuja odotettiin. Ensimmäiset pennut ja ensimmäinen vauva – miten jännittävää aikaa elimmekään!”

Poistuin nyt vain vähäksi aikaa pentulaatikon reunalta kirjoittamaan tuntojani ylös, mutta samalla kuuntelen herkällä korvalla, josko laatikosta kuuluu liian kovaäänistä piipitystä. Ensimmäiset pentumme syntyivät vuonna 1971 ja vieläkin muistan sen tunnelman, kun pentuja odotettiin. Ensimmäiset pennut ja ensimmäinen vauva – miten jännittävää aikaa elimmekään! Kun pentujen liikkeet alkoivat tuntua, otin emon monta kertaa päivässä syliin ja rapsuttelin hiljakseen pentuja emon massunahan läpi. Samalla tuli emokin hyvänäpidetyksi. Mukava havainto oli se, että pennut oikein nousivat ”pintaan” lähelle emon ihoa rapsuteltavaksi. En tiedä, miten minulla oikein riitti aikaa tuohon touhuun, kun oli vauvakin talossa, mutta niin mielenkiintoista oli ensimmäisten pentujen odotus, että oli ihan pakko puuhastella emon kanssa aina, kun vauva nukkui.

Kun pennut aikanaan sitten syntyivät, jatkoin tuota rapsuttelua ja hyvänä pitämistä edelleen. Emokin tuntui nauttivan tästä jo rutiiniksi muodostuneesta, useita kertoja päivässä toistuvasta hellimishetkestä. Jatkoin samalla tavalla kaikkien meidän seuraavienkin pentueittemme kanssa, koska minusta se oli niin mukavaa. En tuolloin edes tajunnut, että olin alkanut sosiaalistaa pentuja aikana, jolloin kukaan ei edes puhunut sosiaalistamisesta mitään, päin vastoin, pentuoppaissa luki, että narttu pentuineen pitää jättää rauhaan. Tietenkin narttu ja pennut saivat olla myös rauhassa, mutta hellimishetket olivat joka tapauksessa iso osa emon ja pentujen hoitoa. Silittelin pentuja ja emoa pentulaatikossa aina, kun vain ehdin, niiden ollessa hereillä. Olenkin sanonut, että kasvattaja saa pennuista sen kaikkein parhaimman ajan. Samoin pentujen hoitaminen ja niiden elämän seuraaminen on parempaa, kuin mikään television luontodokumentti – onhan siinä kaiken muun mukavan lisäksi mukana myös haju.

Myöhemmin, kun lapset kasvoivat, oli heidän tehtävänsä mennä mahdollisimman paljon istumaan pentutarhaan ja leikkimään pentujen kanssa. Lasten kaverit olivat myös enemmän kuin tervetulleita puuhastelemaan pentujen kanssa ja paljon niitä tulijoita olikin. Sana kiersi lasten kaveripiirissä, kun meille syntyi uusia pentuja ja heti, kun pennut olivat tarpeeksi vanhoja, alkoi lasten vaellus meille. Vain sellaiset lapset, jotka osasivat olla koirien kanssa ja kuuntelivat ohjeitamme, saivat tulla. Yleensä meillä meni lasten kavereiden ja joidenkin muidenkin naapuroston lasten kanssa hyvin, eikä vahinkoja tapahtunut. Erityisen tärkeää oli se, että pentuja ei nostettu syliin seisten, vaan lattialla istuen. Jos tätä sääntöä ei totellut, ei myöskään saanut leikkiä pentujen kanssa. Pentujen uusia perheitä etsittäessä tämä sääntö eräiden muiden sääntöjen kanssa oli myös kriteerinä sille, saiko perhe pennun. Jos lapset olivat kuunnelleet ensimmäisellä kerralla meitä, he muistivat istua lattialle pentujen keskelle, kun tulivat niitä katsomaan uudelleen. Samoin he muistivat myös kaikki muut ohjeet, kun heiltä kyselin, mitä olin edellisellä keralla kertonut pentujen kanssa olemisesta. Välillä oli ihan uskomatonta huomata, kuinka tarkkaan lapset olivat painaneet mieleensä heille kertomani ohjeet. Joskus, mutta onneksi harvoin, sain kertoa samat asiat uudelleen toisella katsomiskerralla, mutta kolmannella ne jo muistettiin. Kun pentu sitten haettiin uuteen kotiin, olivat tulevan perheen lapset jo hyvin perillä pennun hoitoon kuuluvista asioista, aikuisista puhumattakaan.

Kirsti Koivu