Minä olen LEX

Kokonaista 15 viikkoa nuori saksanpaimenkoiran alku. Minä muutin tänne Suomeen alkukesällä. Olen kuulemma ihan siniveristä sukua. Vaikka en kyllä tiedä siitä… Ilkeämielinen kissa raapaisi minua kuonosta ja ihan punaista siitä naarmusta tullut veri oli. Onneksi me saksanpaimenkoiranuorukaiset ei paljon piitata pikku kolhuista. Tekevälle sattuu. Ja paljon tekeville sattuu useammin.

Minä olen Lex. Kuva Tanja Paasio

Sain tehtäväksi kertoa erilaisista palveluskoiraharrasteista, joihin sinäkin voit oman pentusi kanssa osallistua. Koska en sattuneesta syystä ole itse päässyt vielä kaikkea kokeilemaan, niin kannattaa kurkistaa sellaisen Kennelliiton tai Palveluskoiraliiton sivuille. Sieltä löydät paljon lisätietoa ja jos et tajua niin on siellä kai joku puhelinnumerokin mihin voi soittaa. Päiväsaikaan tietenkin.

Suojelu on meille saksanpaimenkoirille ihan paras juttu. Minun isä ja emo onkin sellaisia suojelukoiria. Ihan niin kuin niiden vanhemmat ja taas niiden vanhemmat. Voi niitä esi-isiä olla enemmänkin mutta kun minä osaan laskea vasta kymmeneen! Meidän on tarkoitus suojella meidän perheitä ja niiden tavaroita rosvoilta. Se suojelujuttu ei tule ihan itsestään vaikka olisi luonnostaan lahjakas. Siksi me harjoitellaan sitä sellaisella koulutuskentällä, missä se rosvoksi pukeutunut odottaa sinua. Se pomppii hauskasti ja joskus se huutaakin. Sitä pitää säikytellä haukkumalla. Kun se sitten pelästyy ja juoksee karkuun, voit olla tosi tyytyväinen itseesi. Joskus se rosvo kuitenkin kääntyy takaisin ja tulee tosi lähelle. Silloin täytyy ottaa järeät hampaat käyttöön ja tarttua krokotiilin otteella sen käteen. Jos pidät kiinni tosi kovaa ja täysin hampain niin sen rosvon käsi irtoaa ja sinä saat tehdä sillä kädellä mitä haluat. Minä ajattelin kerätä niitä meidän autotalliin. Pahan päivän varalle. Jos joltain puuttuu käsi niin minä voin sitten lahjoittaa sellaisen. Tulee hyvä mieli kun voi olla avuksi! Sellaisia me Palveluskoirat ollaan.

Jos pidät kiinni tosi kovaa ja täysin hampain niin sen rosvon käsi irtoaa ja sinä saat tehdä sillä kädellä mitä haluat.

Sitten on jäljestäminen. Siinä on tarkoituksena etsiä metsään kadonnut ihminen. Tai joskus eläinkin. Voiko muuten hirvet eksyä? Jäljestämistä harjoitellaan siten että ihminen kävelee pellolla ristiinrastiin ja tiputtelee jalanjälkiinsä makoisia makkaranpaloja. Ensin ne makkarat on tärkeitä. Mutta kun olet tarpeeksi kauan harjoitellut niin sitten onkin jo ihan parasta vain se etsiminen. Aina sieltä jäljeltä ei löydy mitään mainittavaa. Mutta yrittämisestäkin palkitaan. Lopuksi saa aina jotain hyvää syötävää. Niin kuin lihapullia tai sellaista.

Viesti on sitten sitä kun sotien aikana me koirat kuljetettiin rintamien välillä kirjelappusia kaulapannoissa. Onneksi nyt ei ole sitä sotaa mutta idea on sama. Voi vaikka lähettää lapun isännälle että heti kotiin sieltä. Ruoka on ollut pöydässä jo kolme päivää. Tähän lajiin tarvitaan muuten kaksi ihmistä. Että olisihan se hyvä saada se Isäntäkin kotiin. Harrastusmielessä.

Siniveristen sukua. Lex 14 viikkoa. Kuva Tanja Paasio

Haku. Yhdistä edelliset niin se on siinä. Minun kaveri Brando löysi kerran metsästä mummon. Sillä oli auto hukassa. Brando vei mummon sen Emännän luokse joka etsi sen hukkaantuneen auton. Mummo ja Brando söi sillä aikaa eväitä. Taskulämpimiä meetwurstileipiä lujalla voilla.

Vesipelastus. Siinä pitää ensin osata uida. Mutta sitten vaan uidaan ympyrää ja tuodaan hukkuvia korvasta rannalle. Aika rivakasti. Nopeus on valttia tässä lajissa. Ne hukkuneet kun ei elä välttämättä kauaa.

Ja sitten on se tärkein. Eli tottelevaisuus. Siinä on vaikka mitä muistamista. Pitää oppia istumaan Emännän vasemmalla sivulla. Ja kulkea ihan sen jalassa kiinni. Ei saa yhtään edistää tai jätättää vaikka menisi kissa ohitse. Sitten pitää osata istua ja mennä maahan ja mikä vaikeinta, pysyäkin siellä ikuisuudelta tuntuvan ajan. Jotkut edistyneet osaa kiivetä ja hypätä esteiden yli. Ne saa suorituksestaan palkaksi sellaisen ison puukapulan jonka ne joutuu kyllä heti antamaan pois. Ehkä ne saa sitten kotona sen takaisin. Kaikista tärkeintä on se ettei saa yhtään näyttää kuonoa. Pitää olla tosi kiltisti ja rauhallisesti. Vaikka sinun edessä irvistelisi Tosi Ruma Koira. Suututukseen tai sitten kisajännitykseen auttaa kun kuvittelet sen Ruman Koiran ilman turkkia. Sellaiseksi nahkasillaan olevaksi. Huumori auttaa tilanteessa kuin tilanteessa!

Tuota tottelevaisuutta voi harrastaa sitten ihan pikanakin jos on vain vähän aikaa. Se on nimeltään Rally-toko. Siinä mennään ihan formulavauhtia. Muuten sama.

On niitä lajeja sitten muitakin mutta minä en niistä tiedä. Paitsi kanttarelli-urheilusta. Pääsin meidän Doritin kanssa metsään niitä etsimään. Doritt löysi ja minä talloin ne. Että Doritilla olisi lisää tekemistä. Kiva retki oli!

Mutta eikun siis harrastamaan ja muistakaa lepäilläkin ettei tule sellaista ylikuntoa. Minun isoveli Rommel osaa muuten levätä ihan missä vaan ja koska vaan. Sillä on hyvät unenlahjat ja hermot kunnossa.

Rommel lepää. Kuva Tanja Paasio

Kivaa harrastuskesää toivottaa Sinun Lex  (Otello de Coroninas)